Luonnonsuojelun hyödyt ovat tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suurimmat, kun suojelu kohdistetaan alueille, jotka on tunnistettu luontoarvoiltaan korkeiksi. Luontoa heikentävät toimet taas voidaan kohdistaa alueille, joiden on tunnistettu olevan luontoarvoiltaan vähäisiä.

”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Tämä oli väitöstutkimukseni päätuloksia”, kertoo Helsingin yliopistossa perjantaina väittelevä Ninni Mikkonen.

”Tuhottua hienoa luontokohdetta ei saada koskaan takaisin. Siksi suojelun kohdentamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, olipa kyse sitten metsistä, soista tai mistä tahansa luontotyypistä.”

Mikkosen väitöstutkimuksessa etsittiin erityisesti Etelä-Suomen arvokkaita, vielä suojelemattomia metsäalueita.  Tietoja voidaan käyttää vapaaehtoisen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson toteuttamisen tukena.

Arvokkaimmiksi Natura 2000 -alueiden keskittymiksi tunnistettiin suomalaisittain ainutlaatuisia elinympäristöjä sisältäviä kokonaisuuksia. Tällaisia ovat erilaisia dyynejä sisältävä Vattajanniemi lähialueineen Kokkolassa, rannikkoluontotyyppejä sisältävä Porin saaristo sekä särkkiä ja saaristoluontotyyppejä sisältävä Hailuoto Oulun edustalla.

Ainutlaatuisia ovat myös tunturi, kallio- ja pienvesiluontotyyppejä sisältävä Käsivarren alue sekä kalkkipitoisia ja reheviä luontotyyppejä sisältävä Oulanka Kuusamossa.

”Näiden alueiden luontoarvoista tulee pitää erityistä huolta, koska niissä esiintyvistä luontotyypeistä suurin osa esiintyy vain näillä alueilla Suomessa”, Mikkonen toteaa.

Tulokset avuksi ennallistamisen kohdentamiseen

Tutkimuksessa havaittiin myös, että joitain luontotyyppejä ei esiinny tiukasti suojelluilla alueilla lainkaan. Tällaisia ovat laajat matalat lahdet, kuivat kanerva- ja variksenmarjadyynit, runsaslajiset jäkkiniityt sekä pensaskanervikot.

Väitöstyön tuloksia on tarkoitus hyödyntää suojelualueverkostojen vahvistamisessa. Kehitetyt menetelmät auttavat myös ennallistamisasetuksen kustannustehokkaassa toteuttamisessa.

”Koska suojelu maksaa, olisi kaikista järkevintä kohdistaa suojelua ensin sinne, missä se tulee halvimmaksi ja missä on eniten luontoarvoja. Esimerkiksi valtion omistamat vanhat metsät, jotka ovat luontoarvoiltaan todella korkeita, olisivat kustannustehokas tapa käyttää valtion luonnonsuojeluun varattuja resursseja”, arvioi Mikkonen.

Mikkonen kuitenkin muistuttaa, että Etelä-Suomessa valtio ei juurikaan omista suuria maa-alueita. Siksi suojelumenetelmissä on oltava mukana myös keinoja rahoittaa yksityisten maanomistajien maiden suojelua Metso-ohjelman tapaan.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.