Uusi tutkimus: Suomalainen puusto muodostuu perheistä ja naapurustoista

Metsän puut eivät ole satunnainen rykelmä. Vaikka siitepöly voi levitä satojen kilometrien päähän, jälkeläiset kasvavat yleensä naapurustossa.

Männyt eivät kasva satunnaisesti ympäri metsää, vaan lähisukulaistensa läheisyydessä. Tähän tulokseen päätyi tuore tutkimus, jossa tarkasteltiin suomalaisten metsämäntyjen sukulaisuussuhteita.

Keskimääräinen jälkeläisen ja vanhemman etäisyys on 54 metriä. Tulos johtuu todennäköisesti siitä, että siemenet levittäytyvät lyhyemmän matkan kuin siitepöly. Siitepöly voi nimittäin levitä jopa satojen kilometrien päähän, mikä edistää tehokkaasti geenivirtaa ja sen seurauksena laajaa geeniperimää männyn levinneisyysalueella.

Huolimatta siitepölyn pitkästä lentomatkasta, männyn lisääntymiskumppanit löytyvät todennäköisesti 2 500 lähimmän männyn joukosta, mikä vastaa reilun hehtaarin aluetta talousmetsässä.

”Aiemmin mäntyjen sukulaisuussuhteita on selvitetty pienissä ja levinneisyysalueen reunoilla sijaitsevissa eristyneissä populaatioissa, joissa sukulaisten muodostamat ryhmittymät ovat selkeämpiä. Nyt saimme vahvistuksen sille, että sukulaisuusrakennetta on myös hyvin laajassa ja jatkuvassa mäntymetsässä”, sanoo dosentti Alina Niskanen Oulun yliopistosta.

Uudet tiedot männyn levittäytymisetäisyydestä ja sukulaisuusrakenteesta ovat metsänuudistamisen kannalta kiinnostavia. Niiden avulla voidaan esimerkiksi miettiä mikä on sopiva etäisyys siemenpuiden välillä, jotta vältytään sukulaisuuden aiheuttamalta sukusiitokselta. Tutkimuksessa käytettiin luontaisen uudistumisen kautta syntyneitä metsälaikkuja, joille oli hakkuun jälkeen jätetty siemenpuita.

Tulokset kuvaavat Suomen metsänhoidossa tyypillistä tilannetta, joka syntyy siemenpuuhakkuun jälkeen, kun sekä siemenpuut että ympäröivien alueiden puut siementävät uuden mäntysukupolven.

Tutkimusta varten Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun tutkimusmetsästä valittiin lähes 500 aikuista mäntyä, joiden välinen sukulaisuus määritettiin käyttäen koko perimän laajuista geneettistä aineistoa.

Tutkimus tehtiin Oulun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusyhteistyönä. Se julkaistiin huhtikuussa Peer Community Journal -tiedelehdessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito