Tutkimushanke selvittää keinoja suojella muurahaiskekoja uudistushakkuissa

Kekomuurahaiset ovat tärkeitä metsien monimuotoisuuden ylläpitäjiä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtamassa tutkimushankkeessa tutkitaan, millaisilla metsänhoitomenetelmillä kekomuurahaispesien selviytymistä uudistushakkuukohteissa voidaan parantaa.

Kekomuurahaisilla on Luken tiedotteen mukaan olennainen osa metsien toiminnassa. Niiden keot tarjoavat elinympäristön sadoille muille eliölajeille ja auttavat torjumaan tuholaisia.

Hankkeessa selvitetään, kuinka säästöpuuryhmien koko ja sijoittelu vaikuttavat kekomuurahaisiin ja niiden pesien säilymiseen. Tutkimusalueet sijaitsevat eteläisessä Suomessa, Oulujärven ja Salpausselkien välisellä alueella.

”Haluamme selvittää, minkä kokoisia säästöpuuryhmiä kannattaa jättää kekomuurahaispesien ympärille, jotta ne elpyisivät hakkuiden jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissani on havaittu, että kekomuurahaisten selviytymistä voi edesauttaa, jos pesät sijaitsevat lähempänä metsän reunaa”, Luken tutkija Jouni Sorvari kertoo.

Kekojen hiilivarastoja ei ole aiemmin tutkittu, mutta Sorvarin mukaan kekopesät voivat olla merkittäviä hiilivarastoja kokoonsa nähden.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito