Metsäkanalintuja huomioivassa metsänhoidossa olisi hyvä tarkastella metsän rakennepiirteitä metsäkuviotasolta maisemamittakaavaan asti, Luonnonvarakeskuksen tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Tutkimuksessa analysoitiin metsäkanalintujen suosimia metsien rakennepiirteitä kolmella eri mittakaavan tasolla.
Parhaiten kanalintujen esiintymistä ennustaa metsäkuvion rakenne. Kun tarkasteluun otettiin mukaan myös elinpiirin (1 kilometri havainnosta) ja maisemamittakaavan (5 kilometriä havainnosta) metsän rakennepiirteet, ennustekyky parani entisestään.
Tutkimuksen mukaan teeri ja pyy suosivat rehevien alueiden sekametsiä, joissa on tiheä pensaskerros ja eri-ikäisiä puita. Teeri hyötyy myös puuston pohjapinta-alan kasvusta, samoin riekko. Riekko viihtyy alueilla, missä lehti- ja havupuiden määrä on vähäinen, eli esimerkiksi vähäravinteisilla suoalueilla. Metso ja pyy suosivat suurta latvuspeittävyyttä, järeitä kuusikoita ja tiheää mäntyvaltaista metsää.
”Tutkimuksemme osoitti monimittakaavaisen lähestymistavan tärkeyden. Tämä on välttämätöntä, jotta voidaan kuvata tarkasti niiden lajien elinympäristöjä, jotka tarvitsevat erilaisia ympäristöjä vuodenkierron aikana”, kertoo tutkija Adriano Mazziotta Luonnonvarakeskuksesta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin Metsäkeskuksen laserkeiluasaineistoa ja Luonnonvarakeskuksen riiskolimolaskentojen kanalintuaineistoa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä norjalaisen yliopiston (Norwegian University of Life Sciences) kanssa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Näiden asioiden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta etenkin yhdistykset ajavat pelkkää kapitalistista agendaansa ja ohjaavat metsänomistajia tähän samaan suuntaan. Joka ainoa puska ja pensas lanataan alas. Hakkuissa pitäisi kuitenkin aina olla tarkastus korjuujäljelle, joten ihmettelen miten nämä livahtavat ohi?
Metsiä vuosikymmeniä hoitaneena ja niitä samonneena olen todennut riistatiheikköjen kadonneen lähes tyystin ja nimenomaan yhdistysten hoitamista metsistä, Savo-Karjala alue korostuu. Metsiin ei jätetä juurikaan monimuotoisuudelle tilaa. Lisäksi vallalla on täyttä imbesilleyttä osoittava tiededenialismi.
Ihmettelen syvästi tätä luonnosta piittaamattomuutta. Luulisi, että olisi ilo ohjata ihmisiä oikeanlaiseen taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kannattavaan ja kestävään metsänhoitoon. Lisäksi yhdistysten pakkokuusettaminen on silmiin pistävää. Joka niemeen ja notkoon työnnetään kaikille tuhoille (sieni, kuoriainen, tuuli) alttein puulaji ilman ajatustakaan sekametsistä.
Molemmat sertifikaatit vaativat luonnon huomioimista, FSC tiukemmin, PEFC hieman joustavammin, mutta vaativat kuitenkin. Näistä ei tunnu tietyn konklaavin kynnysmattona toimivilla metsänhoitajilla tai metsäasiantuntijoilla olevan mitään käsitystä.
Hyvä ja reilu sanktio olisi, että sekä tukkipuusta että kuitupuusta maksettaisiin 60% matalampi kantohinta, jos hakkuut on tehty ohi sertifikaatin ja luontoa huomioimatta. Tässä kohtaa luulisi löytyvän halua ja mielenkiintoa monimuotoisuuden huomioimiseen.