Vuosituhansien ajan planeettamme hiilipakastimena toiminut pohjoinen ikirouta-alue on lähes menettänyt kykynsä varastoida hiiltä, kertoo tuore tutkimus. Nature Climate Change -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tämä johtuu voimakkaista alueellisista hiilenlähteistä sekä maastopalojen lisääntymisestä.
Kun maastopaloista aiheutuvat päästöt otettiin huomioon, hiilen nettolähteenä toimivien alueiden osuus arktisesta ja boreaalisesta vyöhykkeestä kasvoi 40 prosenttiin.
Kyseessä on tuorein ja kattavin arvio arktisen ja boreaalisen alueen hiilitaseesta. Analyysissä otettiin huomioon sekä vuodenaikaisvaihtelut että viimeaikaiset merkittävät muutokset ilmastossa ja maastopalojen esiintyvyydessä.
”Halusimme tuottaa mahdollisimman ajankohtaisen ja kattavan kuvan pohjoisten alueiden hiilestä, ja tiesimme, että sen saavuttamiseksi meidän on otettava huomioon maastopalojen kasvava hiilijalanjälki tällä alueella”, sanoo artikkelin johtava kirjoittaja Anna Virkkala.
”Vaikka monet pohjoiset ekosysteemit toimivat edelleen hiilidioksidin nieluina, alueelliset hiilenlähteet ja maastopalot kumoavat nyt suuren osan koko alueen nettosidonnasta ja muuttavat pitkän aikavälin trendien suuntaa.”
Äskettäiset alueelliset hiilitasearvioinnit kertovat samanlaista tarinaa: pitkän aikavälin trendit pohjoisilla leveysasteilla ovat muuttumassa, eikä arktisen alueen lämpeneminen ja vihertyminen tarkoitakaan lisääntynyttä hiilen sidontaa.
Biogeokemian tutkimusryhmä Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokselta osallistui tutkimukseen.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
UEF:n tutkimuksissa puihin sitoutuneet hiilet ovat jääneet vähälle huomiolle ja siten tulokset ovat epäluotettavia.
Metsämaan hiilivarastot vähenevät ja heikentyvät kun metsäojien perkuut laiminlyödään. Nouseva pohjavesi tappaan maanalaisen kasvun ja juuretkin karkaavat pintamaahan vettä pakoon, mutta keskikesän kuivuuksille alttiiksi. Tuulituhotkin lisääntyvät.
Jos ojituksen ansiosta pohjavedestä vapaata maata on 40 cm syvältä, hehtaaria kohti maakuutioita tulee jo 4000/ha, mikä sisältää potentiaalisesti massiivisen hiilensidontatilavuuden.
Maata voidaan hoitaa lehtipuujaksoilla havupuiden jälkeen, ojituksella, maanmuokkauksella eli ravinteiden kierrolla ja maan ilmavoittamisella, tuhkalannoituksilla ja alikasvoksen raivaamisella. Tämä lisää maahan tulevan valon määrää, nostaa maan lämpötilaa ja näin maanalaista biokasvua.