Tunturipöllö ja kuningaskalastaja ovat Suomen hurmaavimmat linnut

Tutkimus selvitti, mitkä lintulajit viehättävät ihmissilmää. Petolinnuista tai pienikokoisista ja värikkäistä lajeista pidettiin eniten.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijat ovat selvittäneet, mitkä lintulajit viehättävät ihmissilmää. Ilmeni, että petolinnuista tai pienikokoisista ja värikkäistä lajeista pidettiin eniten.

Lintujen valokuviin ja kansalaisten tykkäyksiin perustuvan sovelluksen avulla kerättiin maailmanlaajuisesti ihmisten arvioita lintujen ulkonäöstä. Tutkimus pisteytti asteikolla 1–10 ulkonäön viehättävyyden lähes kaikille maailman yli 10 000 lintulajille.

Tunturipöllö sai eniten pisteitä.

Suomessa säännöllisesti esiintyvien lintulajien osalta esille nousi useita erinäköisiä viehättäviä lintuja.

”Suomen kymmenestä viehättävimmästä lajista puolet on petolintuja ja näistä peräti neljä pöllöjä. Korkeimmat pisteet sai lumivalkea tunturipöllö, joka on myös kansainvälisesti pidetyin pöllö”, kertoo väitöskirjatutkija Anna Haukka Luomuksesta.

Pöllöjen, haukkojen ja kotkien lisäksi korkeita pisteitä saivat myös pienikokoiset ja usein värikkäät lintulajit. Suomalaisista linnuista suuri osa on ruskean, mustan, harmaan ja valkoisen sävyisiä, mutta mukaan mahtuu myös korkeita viehättävyyspisteitä saaneita värikkäitä lajeja.

” Korkeita pisteitä saaneita Suomessa pesiviä värikkäitä lintuja olivat muun muassa kuningaskalastaja, sinirinta ja tilhi. Pienistä linnuista myös nappisilmäinen ja pitkäpyrstöinen pyrstötiainen on erityisen pidetty”, Anna Haukka kertoo.


Kuningaskalastaja on Suomen toiseksi hurmaavin lintu.

 

Kymmenen kärki Suomessa

Suomessa esiintyvät linnut, jotka saivat korkeimmat ulkonäköpisteet asteikolla 1-10.

  • Tunturipöllö 8.02
  • Kuningaskalastaja 7.66
  • Viirupöllö 7.61
  • Suopöllö 7.49
  • Maakotka 7.47
  • Viiksitimali 7.46
  • Tilhi 7.37
  • Pyrstötiainen 7.35
  • Sinirinta 7.34
  • Hiiripöllö 7.33

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat