Tulevaisuudessa metsävarat tunnetaan yksittäisen puun tarkkuudella

Uudet mittausmenetelmät tuovat säästöjä ja voivat auttaa hiilensidonnassa ja monimuotoisuuden vaalimisessa.

Suomen metsäkeskus selvittää yhdessä Metsähallituksen ja Maanmittauslaitoksen kanssa metsävaratiedon uusien mittaustapojen ja yksittäiset puut hahmottavan menetelmän käyttöönottoa osana kolmatta kansallista laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelmaa. Ohjelma alkaa vuonna 2026.

”Paikkatietokeskus pystyy jatkossa laskemaan Suomen metsävarat yksittäisen puiden tasolla sitä mukaa kun kansallinen laserkeilaus etenee. Tarkkuus paranee, mikäli tulevaisuudessa pistetiheys kasvaa”, sanoo Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen professori Juha Hyyppä tiedotteessa.

Yksittäisten puiden tulkintaan pohjautuvan menetelmän ennakoidaan tuovan miljoonien eurojen säästöt. Myös metsänomistaja hyötyy tarkemmasta tiedosta. Jos esimerkiksi puiden tilavuuden mittaustarkkuus paranee yhden prosenttiyksikön verran koko maassa, niin metsänomistajille koituu 80 miljoonaa euroa suuremmat tulot kymmenen vuoden aikana.

”Tämä on seurausta siitä, että hyvät hakkuukohteet löydetään todennäköisemmin ja hakkuut pystytään ajoittamaan entistä paremmin. Tarkka tieto mahdollistaa paremmat päätökset”, sanoo tutkimusprofessori Annika Kangas Luonnonvarakeskuksesta.

Myös monimuotoisuutta ja hiilensidontaa pystytään tukemaan aiempaa paremmin.

”Yksinpuintulkintamenetelmän avulla metsänomistaja voi suunnitella hakkuut paremmin ja kaataa tarvittavat puulajit. Näin elinvoimaisimmat puut, joilla on suurin hiilensidontakyky tai monimuotoisuus, voi jättää metsiin”, Juha Hyyppä sanoo.

Yksinpuintulkinta ei kuitenkaan poista muiden inventointimenetelmien tarvetta. Tavoitteena onkin yhdistää varttuneempiin metsiin soveltuva yksinpuintulkinta ja nykyinen aluepohjainen menetelmä, jota tarvitaan yhä taimikoiden ja nuorten metsien inventoinnissa.

Kangas ja Hyyppä ovat mukana Suomen Akatemian rahoittamassa lippulaivahanke Unitessa, jossa tutkitaan ja kehitetään metsädatan keräämistä uusilla teknologioilla. Hankkeen toteuttavat Itä-Suomen yliopisto, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, Tampereen yliopisto ja Luonnonvarakeskus.

Metsien inventointiin yksittäisten puiden tasolla voi tutustua osoitteessa metsakanta.com. Siellä on tällä hetkellä 100 miljoonan puun tiedot.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito