Toimenpidepaketti vahvistamaan metsien kasvua ja hiilinielua

Vuonna 2020 tehty ennuste hiilinielujen kehityksestä vuoteen 2035 mennessä on osoittautunut liian optimistiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee toimenpidepakettia, jonka tavoitteena on saada edistettyä keinoja, joiden avulla metsien kasvua ja hiilinieluja voidaan vahvistaa.

Tammikuussa julkaistusta Luonnonvarakeskuksen raportista selviää, että vuonna 2020 tehty ennuste nielujen kehityksestä vuoteen 2035 mennessä on osoittautunut liian optimistiseksi.

Toimenpidepakettityölle ei ole asetettu määrällistä tavoitetta, mutta siinä tulisi esittää konkreettisia ja vaikuttavia keinoja metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen, toimenpiteiden oikea-aikaisuuden kehittämiseen sekä metsien elinvoimaisuuden turvaamiseen.

Työssä tarkastellaan avoimesti kaikkien eri ohjauskeinojen käyttöä hallitusohjelman puitteissa. Työ ja sen vaikutusarvio on tarkoitus julkaista syksyllä.

”Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketti vauhdittaa osaltaan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman toimeenpanoa”, toteaa luonnonvara- ja vesitalousyksikön päällikkö Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriöstä.

Työssä hyödynnetään tutkittua tietoa metsien kasvua lisäävistä ja hiilinieluja vahvistavista toimenpiteistä. Pohjatietoa on tuotettu muun muassa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman ja Kansallinen metsästrategia 2035:n valmistelun yhteydessä, Ilmastopaneelin ja tutkimuslaitosten selvityksissä sekä useissa Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden hankkeissa.

Paketin valmistelun aikana järjestetään myös avoin kuulemistilaisuus.

”Työllä varmistamme myös metsien kestävän käytön edellytyksiä. Haemme ratkaisuja yhdessä metsäalan toimijoiden kanssa keskustellen”, kertoo metsä- ja biotalousyksikön päällikkö, metsäneuvos Erno Järvinen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.