Teknologiayhtiö nappasi talousjohtajan Stora Ensolta, Pasi Kyckling siirtyy Metsoon

Kyckling työskentelee Stora Ensossa vt. talousjohtajana.

Teknologiayhtiö Metso on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Pasi Kycklingin yhtiön uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi. Hän aloittaa Metsossa viimeistään kuluvan vuoden heinäkuussa.

Metsolle Kyckling siirtyy Stora Ensolta, jossa hän työskentelee parhaillaan vt. talousjohtajana ja Group Transformation Officerina. Hän on työskennellyt vt. talousjohtajana viime syksystä, tuolloin silloinen talousjohtaja Seppo Parvi siirtyi metsäteollisuuden ulkopuolisiin tehtäviin. Kycklingin vt-pestin päättyy tammikuussa, jolloin Stora Enson uuden talousjohtaja Niclas Rosenlewin on määrä aloittaa.

Metson nykyinen talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä siirtyy toisen työnantajan palvelukseen viimeistään huhtikuussa.

Metsäalan työpaikat

3 ilmoitusta (näytetään 1-3)
Työtehtävä
Ilmoitettu
Vanhenee
Työnantaja
TeMePa Infra Oy
Metsänhoitoyhdistys Karhu
Metsänhoitoyhdistys Uusimaa

Metsäalan työpaikat

13 ilmoitusta (näytetään 1-13)
Työtehtävä
Ilmoitettu
Vanhenee
Työnantaja
Metsänhoitoyhdistys Uusimaa
Metsä Forest
Kuhmo Oy
Metsä Forest
Metsänhoitoyhdistys Siikalakeus
Stora Enso
Keitele Forest Oy
Metsähallitus Metsätalous Oy
Metsähallitus Metsätalous Oy
Metsähallitus Metsätalous Oy
Nevel Oy
Södra skogsreviret