Uutinen Paperiliitto venyttää taas lakkoa, työtaistelu jatkuu vappuaattoon Lakko on kestänyt jo 90 päivää.
Uutinen Luvassa entistä parempaa metsävaratietoa, metsäkoneet toimittavat tietoja Metsäkeskuksen järjestelmiin Hakkuukoneilta välitetään vain sellaisia tietoja, joihin on metsänomistajan suostumus, Metsäkeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Metsäteollisuus ry vaatii poliittisia toimia puukaupan lisäämiseksi Jos tuontipuuta ei onnistuta korvaamaan, teollisuus sopeuttaa toimintaansa, järjestö varoittaa.
Uutinen Taaleri mukaan Paltamon biotehdashankkeeseen Varainhoitoyhtiö haluaa edistää hankkeen toteutumista.
Uutinen Wahlroos viimeistä kertaa UPM-Kymmenen hallituksen puheenjohtajaksi Wahlroos on ilmoittanut, että alkava puheenjohtajakausi tulee olemaan hänen viimeisensä.
Uutinen Finnpulp kuoppasi Kuopion sellutehdashankkeen, ”Ei muuta kerrottavaa” Yhtiö luopuu myös tehdasaluetta koskevasta tonttisopimuksesta.
Uutinen Paperiliitto: Hintaa yhdelle työtaistelulle on kertynyt jo liikaa Sopiminen UPM:n muiden liiketoimintojen kanssa ei vaikuta helpolta, liitosta todetaan.
Uutinen WRI: Pakotteet muuttavat metsätuotteiden maailmankauppaa pysyvästi Kiinan-Venäjän puutavarakauppaan tulee häiriöitä ilman sanktioitakin.
Uutinen Stora Enso aikoo myydä paperitehtaitaan, myös Anjala myynnissä Etsimme uutta omistajaa, joka tarjoaa pitkäaikaisen tulevaisuuden yksiköillemme ja siellä työskenteleville ihmisille, Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo.
Uutinen Puukauppa taittui nousuun, myös hakkuuaikeet kasvussa Kantohinnat olivat viime viikolla pääosin nousussa.