Uutinen Ruotsalaissovellus lupaa isoja säästöjä puunkorjuun polttoaineen kulutukseen Useat metsäyhtiöt ovat ottamassa ajourien määrää ja sijoittelua optimoivan sovelluksen käyttöönsä.
Uutinen Kilpailuviranomaisilta vihreää valoa, Neovan energiapuubisneksen ja Biowatin fuusiolle ei estettä Tavoitteena on, että yhteisyritys aloittaa toimintansa jo syksyllä.
Uutinen Kallis polttoaine ajanut koneyritykset ahtaalle, tukitoimia vaaditaan Koneyrittäjät toivovat polttoöljyn valmisteveron palautuksen korotusta myös koneyrityksiin.
Uutinen Metsä Board selvittää mahdollisuuksia kartonkituotannon kasvattamiseen Ensikuitukartonkien kysyntä on kasvanut viime vuosina 2–3 prosenttia vuodessa.
Uutinen Kurvinen: ”Tämä on aivan valtava haaste” Maa- ja metsätalousministeri uskoo, että venäläisen metsähakkeen korvaamisesta selvitään.
Uutinen Pohjois-Karjalan mhy ryhtyy puukaupoille – ”Kilpailun lisääntyminen on metsänomistajan etu” Puukauppaa tehdään yhdistyksen tytäryhtiön lukuun.
Uutinen Neuvottelut päättyivät, sahaus loppuu Kyrön sahalla syyskuussa Saha on tullut teknisen käyttöikänsä päähän, Metsä Group perustelee sulkemista.
Uutinen Itävaltalaistaustainen puunjalostusyritys ostaa Luvian Sahan ”Nyt aika oli kypsä omistajuudesta luopumiselle ja yrityksemme seuraavalle askeleelle”, toteavat Huhtamaan perheen omistajaosakkaat.
Uutinen Sahateollisuus ry: Epävarmuus jatkuu, mutta ala investoi tulevaisuuteen Venäjän hyökkäys, korona ja inflaatio varjostavat sahateollisuuden näkymiä.