Uutinen UPM sulkee paperikoneen Saksassa ja aikaistaa sanomalehtipaperituotannon lopetusta Itävallassa Schongaun koneen sulkeminen vähentää UPM:n painopaperituotannon vuosikapasiteettia 165 000 tonnilla.
Uutinen Ennakkotieto: Metsähakkeen poltto lisääntyi viime vuonna Kasvun taustalla on CHP-laitosten lisääntynyt käyttö, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen EU:n metsäesitykset lisäävät korjuukustannuksia, myös työvoiman tarve kasvaa Puunkorjuussa muutokset näkyisivät muun muassa työmaakoon pienenemisenä, vuotuisten korjuuviikkojen vähenemisenä ja jatkuvan kasvatuksen korjuutapojen lisääntymisenä, Luken selvityksessä arvioidaan.
Uutinen Aalistunturin harvennukset päätökseen, työt venyivät viikolla mielenosoitusten takia Hakkuutöitä jouduttiin keskeyttämään mielenilmausten takia.
Uutinen Puukauppa hyvässä vauhdissa, kantohinnat edelleen nousussa Hakkuuaikeet olivat sen sijaan yhä laskussa.
Uutinen Koneyrittäjät: Yrittäjien vähyys ei ole korjuualan ongelma Koneyrittäjien mukaan Stora Enson uusi korjuuyrittäjä-malli ei ratkaise työvoimaongelmia vaan lähinnä aiheuttaa hämminkiä.
Uutinen Viime vuosi oli Koskiselle historian paras, koivusta niukkuutta Sahatavaran kysyntä heikkeni, mutta levyjen säilyi vahvana.
Uutinen Keitele Group lomauttaa henkilöstöään, ”tilauskertymät riittämättömiä” Kyseessä on ensimmäinen kerta Keiteleen historiassa, kun se lomauttaa henkilöstöä.
Uutinen Puukaupan alamäki jatkui, kantohinnat yhä nousussa Myös hakkuuaikeet vähenivät viime viikolla.
Uutinen Metsähallituksen hakkuut vähenivät, tulostavoite saavutettiin Hyvä tulos johtui puun hyvästä kysynnästä ja hinnasta sekä tuulivoiman kasvusta.