Uutinen Puukauppa koheni hieman, kuitupuun hinnat laskussa Mäntytukin ja kuitupuiden keskikantohinnat laskivat edellisviikosta, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.
Uutinen UPM irtisanoo ja mahdollisesti lomauttaa Työtehtäviä lakkautetaan enintään 88. Mahdolliset lomautukset kestävät pisimmillään kolme kuukautta.
Uutinen Aari Metsä: Puun hinta tuskin nousee ensi vuonna Metsätilavälittäjä kannustaa metsänomistajia puukaupoille hyvien hintojen aikaan.
Uutinen Pomppivat tullipallot ja mustien joutsenten parvet Donald Trumpin presidenttikauden vaikutuksia pohdittiin Sahateollisuuden vaikuttajatapahtumassa.
Uutinen Keiteleen Kylävainio jatkaa Sahateollisuuden puheenjohtajana, ”Pienemmät hakkuut johtaisivat hakkuuvuotoon” Uudelta komissiolta Matti Kylävainio toivoo teollisuuden kilpailukykyä vahvistavia toimia.
Uutinen UPM sulkee tarramateriaalitehtaan Saksassa, tuotantoa siirretään Suomeen, Puolaan ja Belgiaan Kaltenkirchenin tehdas suljetaan vaiheittain ensi vuoden aikana.
Uutinen Huippusuhdanteessa otetut riskit laukesivat, saksalainen sahajätti konkurssiin Vaikutukset Suomen sahavientiin ovat toistaiseksi epäselviä.
Uutinen Kartelliviranomaisten tarkastus käynnissä Metsä Groupin Saksan-tehtaalla Tarkastus liittyy hygieniapapereihin, Metsä Groupilta kerrotaan.
Uutinen Joutsenon sellutehtaan ylösajo käyntiin, tuotantoseisokki päättyy Aiemmin käyttökieltoon asetetun paalaamon korjaustyöt on saatu valmiiksi.
Uutinen Metsäpomot tyrmäävät Luonnonsuojeluliiton ehdotuksen hakkuurajoituksista Hakkuiden rajoittamisella ei saada ilmastohyötyjä, MTK:n Marko Mäki-Hakola korostaa.