Uutinen UPM kaavailee supistuksia – Saksassa suljetaan paperikone Tuotanto Plattlingin tehtaalla jatkuu kuitenkin kahdella muulla koneella.
Uutinen FSC-sertifioinnin vetäjä siirtyy Sahateollisuuden leipiin Anniina Kostilainen pestattiin itsenäisten sahojen etujärjestön yhteiskuntasuhdepäälliköksi.
Uutinen Puukauppa taittui laskuun – tukin hinnat alamäessä Viime viikon ostomäärä painui niukasti alle puolen miljoonan kuution.
Uutinen Johdonmukainen politiikka tarpeen uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamisessa Tuoreessa väitöskirjassa paneuduttiin metsätuotteiden markkinoihin ja fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen.
Uutinen Biojalostamo toisi Kainuuseen liki 1200 henkilötyövuotta Kaicellin suunnittelema tehdas tarvitsisi puuta 3,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Uutinen Ensimmäiset lvl-tuotteet Punkaharjun uudelta linjalta myyntiin jo huhtikuussa Teollisessa rakentamisessa lvl-puuelementit on voittajatuote, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä arvioi.
Uutinen Ostomäärä nousussa, havutukkien hinnat laskussa Metsäteollisuus osti viime viikolla puuta yksityismetsistä 513 000 kuutiota.
Uutinen Hinnat laskivat helmikuussa – tukin reaalihinta putosi pari prosenttia Laskusta huolimatta puukauppa lisääntyi Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodentakaisesta.
Uutinen Kuution osuus yksityismetsien puukaupoista parhaimmillaan 40 prosenttia Sähköisen puukauppapaikan liikevaihto nousi viime vuonna 1,3 miljoonaan euroon.
Uutinen Metsähakkeen poltto lisääntyi viime vuonna, haketta tehtiin eniten pienpuusta Puupolttoaineita paloi voimalaitoksissa viime vuonna yhteensä 20 miljoonaa kuutiota.