Uutinen Puutavaran vienti laskussa, paperin ja pahvin kasvussa kesäkuussa Kaiken kaikkiaan Suomen viennin arvo kesäkuussa oli 6,8 prosenttia suurempi kuin vuoden 2023 kesäkuussa.
Uutinen Talouselämä: Pekka Kopra ostanut ison siivun Koskisen-yhtiöstä Kopra on nyt Koskisen sukuun lukeutuvien omistajien sekä Varman ja Ilmarisen jälkeen yhtiön suurin omistaja.
Uutinen Sahateollisuus ry: Tuotanto alimmillaan yli vuosikymmeneen Etujärjestön mukaan tukin- ja sahatavaran hintojen suhde on kasvanut korkeammaksi kuin kertaakaan yli 15 vuoteen.
Uutinen Puunhinnat jatkavat alamäkeä, mäntytukki laski alle 80 euron Puukauppa vilkastui hieman viime viikolla.
Uutinen Metsäteollisuus ry: Maltillinen elpyminen jatkuu Metsäteollisuuden useiden keskeisten tuotteiden kysyntä koheni huhti-kesäkuussa.
Uutinen Metsä Groupin tulos kääntyi tappiolliseksi Yhtiö uskoo heinä–syyskuun tuloksen olevan nyt julkistettua huhti-kesäkuuta parempi.
Uutinen Nokian pehmopaperitehtaalla tulipalo Tulipalon rahallista menetystä on toistaiseksi hankala arvioida. Tuotantoon palolla ei ole vaikutusta.
Uutinen KME Oy vahvistaa energiapuun hankintaa Ylä-Karjalassa, avaa uudestaan Nurmeksen-toimistonsa Yhtiö vastaa Nurmeksen, Juuan ja Rautavaaran lämpöenergian tuotannossa tarvittavan metsäbiomassan hankinnasta.
Uutinen Metsäteollisuuden vienti kasvoi toukokuussa Kokonaisuutena Suomen tavaraviennin arvo laski 5,5 prosenttia vuoden takaisesta.