Uutinen Sahatavaran viennin arvo nousi reippaasti tammi-marraskuussa Sahatavaran osuus metsäteollisuuden viennin arvosta oli 20 prosenttia.
Uutinen Energiapuun kauppa kasvoi viime vuonna, eniten ostettiin rankapuuta Edellisen kerran neljän miljoonan kuution raja ylittyi vuonna 2018.
Uutinen UPM valmis keskusteluihin Paperiliiton kanssa neuvotteluprosessista Tapaamisessa on tarkoitus selvittää, millainen neuvotteluprosessi on Paperiliiton kanssa mahdollinen.
Uutinen UPM torppaa neuvottelukutsun, ”Paperiliitto pelaa vain aikaa” Aitoja neuvotteluja UPM:n liiketoimintakohtaisista asioista ei voida Paperiliiton kaavailemalla tavalla käydä, UPM katsoo.
Uutinen Paperiliitto valmis neuvotteluihin UPM:n toimialojen kanssa, lakkoa venytettiin samalla maaliskuulle Liitolla on kuitenkin yhä omat tavoitteensa uuden työehtosopimuksen sisällön suhteen.
Uutinen UPM:n työtaisteluun lisää kierroksia, Teollisuusliitto asettaa yhtiön saartoon Saarron aikana liiton jäsenet eivät mene lakossa oleville tehtaille töihin.
Uutinen Pohjolan metsänomistajille vain murusia viime vuoden tukkibuumista Syy huimaan hintaralliin oli sahatavaran nopea hinnan nousu, WRI:n raportista selviää.
Uutinen UPM esittää Paperiliitolle ”aitojen neuvottelujen aloittamista” Tilannekatsauksiin ei pidä enää hukata aikaa, UPM katsoo.
Uutinen Puukaupassa hienoista kasvua, keskikantohinnat pääosin nousussa Viime viikon ostomäärä nousi 590 000 kuutioon.
Uutinen Paperiliiton mukaan työmarkkinatilanne on kriittinen, kutsui UPM:n jatkamaan keskustelua Viime viikon tapaaminen ei tuonut ratkaisua.