Uutinen Tutkimus: Ilmastomuutos voi myös hillitä metsänkasvua Talvien lämpeneminen ja muuttuvat lumiolosuhteet voivat mitätöidä lämpimien kesien vaikutusta.
Uutinen Hallitus: Metsää ei kasvateta energiaksi Hallitus tavoittelee edelleen puunkäytön lisäämistä. Hiilinielu pienenee ensin, mutta nousee tavoitteeseen vuoteen 2044 mennessä.
Uutinen Metsänhoitajaliitto lakkautetaan, Loimu tilalle Luonnontieteiden Akateemisten Liitto, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto ja Metsänhoitajaliitto yhdistyvät ensi vuoden alussa.
Uutinen Metsäkoulutus ry nappasi johtajan Koneyrittäjistä Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu metsäalan asiantuntija Ville Manner Koneyrittäjien liitosta.
Uutinen Metsämessuilla palkittiin kouluttajia Metsän etunoja -palkinto myönnettiin tällä kertaa erityisasiantuntija Karl-Erik Hasalle Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Metsäalan opiskelijat (Meol) puolestaan valitsivat vuoden metsäopettajaksi lehtori Liisa Kuutin Lapin ammattikorkeakoulusta.
Uutinen Kemeraa haetaan myös varmuuden vuoksi Kemera on ylityöllistänyt hallintoa. Metsänomistajien työhaluista sen sijaan ei ole varmuutta.
Uutinen Aika virittää myyräloukut Myyräkannoissa on suuria alue-eroja. Taimikkotuhojen riski on suurin Itä- ja Etelä-Suomessa.
Uutinen Uusia videoita riistametsänhoidosta Ammattilaisten kanssa kehitetyt riistametsänhoitomenetelmät ovat helppoja, Suomen riistakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Metsäala vetoaa professuurien puolesta Helsingin yliopiston resurssit biotalouden koulutukseen ja tutkimukseen on turvattava, metsäalan toimijat vaativat yhteisessä vetoomuksessaan.