Uutinen Mäntylä jatkaa Luken johtokunnan puheenjohtajana Uutena jäsenenä johtokuntaan nousi Helsingin yliopiston dekaani Ritva Toivonen.
Uutinen Kemerataimikoissa ahkeroitiin viime vuonna Taimikon varhaishoidon työmäärä nousi liki viidenneksellä lähes 50 000 hehtaariin.
Uutinen Kemeraeuroja jäi reilusti käyttämättä Muun muassa suometsänhoitoon ja metsäteiden rakentamiseen tarkoitetutut tuet eivät kiinnostaneet.
Uutinen Tuorein metsätieto jaossa taas sähköisesti Luonnonvarakeskuksen kolmas vuosikirja on vapaasti jaossa verkossa.
Uutinen Metsäkeskus vältti irtisanomiset Säästötarve väheni kesken yt-neuvottelujen, koska valtionapu pienentyy aiemmin esitettyä vähemmän.
Uutinen Luken uudet metsävarakartat vapaasti tarjolla Karttojen tietoja voidaan käyttää metsäsuunnitteluun, metsäteollisuuden puunhankinnan suunnitteluun tai tutkimukseen.
Uutinen Metsähallitus irtisanoo ja organisoi Palvelukeskus lakkautetaan, sisäinen tarkastus ostetaan ulkoa, työpaikkansa menettää jopa kymmenen.
Uutinen Metsäteiden kunnossa pientä parannusta Metsäkeskuksen tarkastamista metsäteistä vajaalle puolelle suositeltiin hoitotoimia.
Uutinen Uusi opas juurikääpätuhojen torjunnasta Kesähakkuiden yhteydessä leviävät juurikääpäsienet ovat metsiemme taloudellisesti pahimmat tuhonaiheuttajat.
Uutinen CEPF: Elinvoimainen metsäsektori Euroopan maaseudun kehityksen edellytys Euroopan metsänomistajajärjestö haluaa nostaa metsäsektorin painoarvoa EU:n yhteisessä maatalous- ja maaseutupolitiikassa.