Uutinen Korjuujälki heikkeni viime vuonna Roudaton maa ja runsaat sateet vaikeuttivat puunkorjuuta kasvatusmetsissä.
Uutinen Tornator lisää metsänhoitopalvelujen myyntiä ”Eniten myydään uudistamiseen liittyviä palveluita: maanmuokkausta, istutusta ja taimikonhoitoa”, yhtiön resurssipäällikkö Kauko Kärkkäinen kertoo.
Uutinen Metsäalan asiantuntijoille neuvottelutulos Neuvottelutulos korottaa palkkoja yleisen linjan mukaisesti. Työaikoihin tulee lisäjoustoa.
Uutinen Metsänhoidon suositukset sähköistyvät Digitalisointi on merkittävä askel metsiemme hyvän hoidon edistämiseksi, Tapion toimitusjohtaja Panu Kallio arvioi.
Uutinen Metsähallitus aloitti lumituhojen kartoituksen Tukkipuukohteet pitäisi saada korjattua jo kevään aikana, mutta kaikkea puuta tuhoalueilta ei saada haettua.
Uutinen Tomas Oy:llä uusi vanha nimi Isojen kiinteistöjen metsäpalveluyritys tekee miljoonaliikevaihtoa ja vaihtoi nimensä perinteikkääksi Stockfors Oy:ksi.
Uutinen Metsäpuroihin lisää kiviä ja puunrunkoja Jarno Turusen väitöskirjan mukaan virtavesien kunnostuksessa olennaista on valuma-alueen kuormituksen vähentäminen.
Uutinen Metsämiesten Säätiölle vähemmän apurahahakemuksia Säätiö päättää apurahojen jaosta maaliskuussa.
Uutinen Syke selvittää kestävyystukea metsänomistajille Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään muun muassa metsänomistajille kannustimia kestävämpään metsätalouteen siirtymiseksi.
Uutinen Lumesta miljoonavahingot Itä-Suomeen Häiriöt sähkönjakelussa jäivät kuitenkin aiempaa pienemmiksi, sillä jakelun toimintavarmuutta on parannettu muun muassa vierimetsiä hoitamalla.