Uutinen Tutkimus: Ilmastonmuutos saattaa kurittaa männyntaimia Laboratoriokokeissa ne taimet, jotka lumi peitti vain osin, kärsivät pahoja vaurioita.
Uutinen Hakkuutähteiden bakteerit kiusaavat maanmuokkaajia ja istuttajia Työterveyslaitoksen mukaan epäpuhtauksien hengittämisestä voi aiheutua kuumeilua ja hengityselinoireita.
Uutinen Uusi opas metsäyrittäjille – käytännön ohjeita bisneksen kehittämiseen Metsäyrittäjien on mietittävä uusia arvonluomistapoja kilpailussa säilyäkseen.
Uutinen Kemeratuen epäämisen yleisin syy – liian tiheäksi jäänyt puusto Metsäkeskuksen kemeratarkastuksissa virheelliseksi todettujen kohteiden määrä nousi.
Uutinen PEFC-sertifiointia päivitetään – työ alkaa loppukeväästä Tarkistustyöhön on kutsuttu mukaan kaikki kestävyyttä edistävät tahot.
Uutinen Metsäopinnot kiinnostavat – hakijamäärä nousi 15 prosenttia Yhteishaussa ensisijaisesti alalle hakeneiden opiskelijoiden määrä nousi 593:een, Metsäkoulutus ry kertoo.
Uutinen Metsämiesten Säätiö kasvatti apurahapottiaan – eniten rahaa myönnettiin osaamiseen liittyviin hankkeisiin Jaetut apurahat kohdistuivat nyt ensi kertaa säätiön uudistetun strategian painopistealueille.
Uutinen Löytyykö metsästäsi kanalinnuille sopivia paikkoja – se selviää nyt Metsään.fi-palvelusta Metsäkanalinnut viihtyvät metsissä, joissa on suojaavaa pensaskerrosta ja vaihtelevaa puustoa, Metsäkeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Kolme neljästä turvesuosta päätyy kasvamaan puuta Käytöstä poistettu turvesuo päätyy yleisemmin kasvamaan metsää. Tuhkalannoitusten avulla paksuturpeisetkin suot saadaan kasvamaan puuta, erityisesti hieskoivua.