Syksyn myrskyt eivät aiheuttaneet metsissä laajempia myrskytuhoja, mutta yksittäisiä tuulenkaatoja on runsaasti, Metsäkeskus arvioi. Kaatuneet puut voivat toimia ensi kesänä tuhohyönteisten lisääntymisalustana, joten metsänomistajien kannattaa käydä tarkistamassa metsänsä tuuli- ja lumituhojen varalta.
Tietoa ilmoitetuista myrskytuhohakkuista voi katsoa Metsäkeskuksen Metsätuhohakkuut-karttapalvelussa.
Kaatunutta kuusta voi jäädä hehtaarille korkeintaan 10 kuutiota ja mäntyä 20 kuutiota. Jos puuta on kaatunut tätä enemmän, on ylimenevä osuus korjattava pois. Puut on poistettava heinä-elokuussa puulajista ja paikkakunnasta riippuen.
”Tilannetta kannattaa tarkkailla jo hyvissä ajoin, ennen näitä määräaikoja. Näin hyönteistuhot eivät pääse yllättämään ja mahdollisesti laajentumaan ensi kesän aikana”, sanoo Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen tiedotteessa.
Velvoite koskee läpimitaltaan yli 10 sentin havupuita ja tuoretta puutavaraa, ei kuollutta puuta. Hyönteistuhot eivät leviä jo kuolleista puista, sillä tuhohyönteiset ovat poistuneet niistä. Tuholaisten leviämisriski on myös vähäinen tai olematon havupuiden rungoissa, joista kuori on osittain tippunut.
”Kuori jää kiinni puihin puun nilan osittaisesta syönnistä ja lahoamisesta johtuen ja putoaa rungosta myöhemmin. Tuoreempia ja valtaamattomia rungon osia voivat hyödyntää vielä tuhohyönteisten luontaiset viholliset sekä harmittomat muut hyönteiset. Jo kuolleet kuuset voi siis hyvin jättää metsään lahopuuksi”, Kokkonen sanoo
Metsäkeskus muistuttaa, että tuulenkaatojen korjuussa on syytä olla varovainen. Tarvittaessa kannattaa pyytää apua korjuuyrittäjiltä.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään