Suomen Sijoitusmetsät: Yksityismetsien tuotto romahti viime vuonna

Syynä on metsätilojen markkinahintojen nousun tasoittuminen.

Yksityismetsien kokonaistuotto putosi viime vuonna reippaasti. Suomen Sijoitusmetsät Oy:n mukaan metsäsijoituksen kokonaistuotto jäi 3,9 prosenttiin, kun edellisvuonna tuottoa kertyi vielä 12,3 prosenttia. Seitsemän edellisvuoden keskiarvo 10,3 prosenttia.

Pudotuksen taustalla on metsäkiinteistöjen hinnan nousun tasaantuminen.

Suomen Sijoitusmetsien laskema sijoitustuotto sisältää Luonnonvarakeskuksen laskeman sijoitustuoton liiketuloksen ja puuston nettoarvokasvun lisäksi metsäkiinteistöjen markkinahintatason muutoksen. Viime vuonna markkinahintatason nousu vaikutti kokonaistuottoon enää 0,7 prosenttiyksikköä, kun aiemmin hintatason nousun osuus on ollut yli puolet kokonaistuotosta. Liiketuloksen ja puuston nettoarvokasvun osuudet vuoden 2023 kokonaistuotosta olivat  2,4  ja 0,8 prosenttia.

”Vuosia jatkunut markkinahintatason reipas nousu tasoittui vuonna 2023, laskematta kuitenkaan vuositasolla miinuksen puolelle”, kertoo Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsätietopäällikkö Eero Viitanen tiedotteessa.

Metsätalouden liiketulos ja nettoarvokasvu ovat yhteydessä toisiinsa, hän muistuttaa.

”Kun puuta hakataan vuositasolla enemmän, metsätalouden liiketulos kasvaa ja nettoarvokasvu pienenee. Liiketulokseen vaikuttaa lisäksi kantohintatason muutokset”.

Suomen Sijoitusmetsät tarjoaa kiinteistönvälitys- ja arvonmäärityspalveluita sekä markkina-analyysejä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut