Stora Enso ostaa saha- ja jalostusyhtiö Junnikkala Oy:n koko osakekannan. Stora Enson mukaan tavoitteena on turvata puunhankinta Stora Enson Oulun pakkauskartonkitehtaalle ja tukea Stora Enson puutuoteliiketoimintaa uusilla tuotantolaitoksilla.
Kaupan yritysarvo on tiedotteen mukaan enintään 137 miljoonaa euroa, josta merkittävä osa edellyttää tiettyjen tuotantotavoitteiden saavuttamista. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.
Junnikkala Oy on suomalainen sahatavaran ja puujalosteiden valmistaja, jonka tuotteet on suunnattu sekä Suomeen että vientiin. Sillä on Suomessa kolme sahaa, mukaan lukien uusi huippuluokan saha, joka sijaitsee alle 10 kilometrin päässä Stora Enson Oulun pakkauskartonkitehtaalta.
Yrityskauppa tuo Stora Enson mukaan synergiaetuja sen Oulun pakkauskartonkitehtaalle varmistamalla raaka-aineiden, kuten hakkeen, kuitupuun ja sisäisesti hankitun biomassan pitkäaikaiset toimitukset sahoilta Oulun tehtaalle.
”Valmistaudumme uuden pakkauskartonkilinjan käynnistämiseen Oulussa, ja tämä yrityskauppa luo vankan pohjan puunhankinnallemme. Se myös tehostaa toimintaamme entisestään, sillä Oulun tehdas ja sahat muodostavat optimaalisen integroidun kokonaisuuden. Samalla puutuotetarjontamme vahvistuu”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.
Stora Enson vuotuinen puunhankinta Suomessa kasvaa kaupan myötä noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä ja konsernin sahauskapasiteetti nousee noin 700 000 kuutiometriä.
Yrityskaupan odotetaan synnyttävän vähitellen noin 15 miljoonan euron vuosittaiset synergiaedut, kun Junnikkalan Oulun uusi saha saavuttaa täyden kapasiteettinsa. Kauppa ei vaikuta Stora Enson nykyisten sahojen toimintaan. Junnikkala Oy:n liikevaihto vuonna 2023 oli 115 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 230 henkilöä, jotka siirtyvät Stora Enson palvelukseen.
Lue myös: Kommentti: Junnikkala – haikailu on hyödytöntä
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.