Uutinen Sellusta tehty korva esillä Tukholmassa Kuningas Kaarle Kustaa on vaikuttunut Ruotsin metsien mahdollisuuksista.
Uutinen Yksityissahojen etujärjestö sai uuden nimen Itsenäisen sahateollisuuden etujärjestö Suomen Sahat ry on muuttanut nimensä Sahateollisuus ry:ksi.
Uutinen Metsäkeskus: Ympäristötukea yhä harvemmalle Suomen metsäkeskus keskittää ympäristötukieurot ekologisesti arvokkaimmille kohteille.
Uutinen Puukauppa palasi normaaliin päiväjärjestykseen Viime viikolla kauppamäärä ylitti jälleen puolen miljoonan motin rajan.
Uutinen Toyota esittelee oman puuautonsa Kaksipaikkainen, Setsuna-nimen saanut konseptiauto on rakennettu monesta eri puulajista.
Uutinen Puurekkojen kulku helpottuu Säädettävillä rengaspaineilla varustetut puutavara-autot voivat hakea lupaa ajaa painorajoitetuilla teillä kelirikkoaikaan.
Uutinen Kysely: Monimuotoisuuden turvaaminen lisähakkuita suositumpaa WWF:n kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat monimuotoisuuden turvaamiseen myönteisesti.
Uutinen Lapin rakentajat: Tervetuloa biopolttoainetehdas! Rakennusliiton Lapin aluejärjestö uskoo kaikkien Lapin rakentajien kannattavan biopolttoainetehdasta Kemin Ajokseen, kertoo Lapin Kansa.
Uutinen Niinistö vahvisti kemeran, metsätuholain ja metsähallituslain Presidentti Sauli Niinistö on tänään vahvistanut uuden metsähallituslain sekä kemeralain ja metsätuholain muutokset.
Uutinen Stora Enso luopuu ruotsalaisesta kierrätyspaperiyhtiöstä Yhtiö perustelee kauppaa entistä vähäisemmällä keräyspaperin tarpeella.