Uutinen Puukauppa hiipui, hinnat kääntyneet nousuun Viikolla 51 tehtiin puukauppoja yli puolet vähemmän kuin edellisvuonna.
Uutinen Metsätilastot koottu jälleen yhteen, Metsätilastollinen vuosikirja ilmestyi Metsätilastollinen vuosikirjan pdf-versio on ilmainen ja ladattavissa verkosta.
Uutinen Riistanisäkkäiden kolmiolaskenta alkaa taas tammikuussa Riistakolmioiden laskenta on usean lajin kohdalla ainoa kattava kannanmuutosten seurantamenetelmä Suomessa.
Uutinen Kansallispuistojen käyntimäärä nelinkertaistunut 20 vuodessa Koronapandemian aikana käyntimäärät ovat entisestään kasvaneet.
Uutinen AKT pysäyttää satamat päiväksi, syyttää yrityksestä murtaa Keiteleen saarto AKT:n mukaan kyseessä on vastaveto yrityksellä murtaa Keitele Groupin saarto Loviisassa.
Uutinen Aarnivalkea-Kivisuon suojelualue Kuusamossa laajenee Luonnonperintösäätiön toiminta on ollut kuluneen vuoden aikana voimakkaassa kasvussa.
Uutinen Kansalaiset innostuivat etsimään rajamerkkejä – keruun saaliina lähes 25 000 pyykkiä Noin kolmen miljoonan rajapyykin sijainti on epävarma tai jopa tuntematon.
Uutinen Marraskuussa hakattiin viidennes viime vuotta enemmän Vuoden 11 ensimmäisen kuukauden hakkuumäärä on 17 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Uutinen Metsätuholaki uudistuu vuoden alussa, ilmastomuutokseen varaudutaan Kuusipuutavaran korjuuvelvoite aikaistuu osassa Suomea. Juurikääpää on torjuttava kaikkien hakkuiden yhteydessä.