Uutinen Tes-neuvottelut käyntiin Keiteleellä – saarto puretaan ja lakkoa lykätään Sahayhtiö käy neuvotteluja Teollisuusliiton kanssa sovittelija Jukka Ahtelan johdolla.
Uutinen Myös Sähköliitto ilmoitti pidentävänsä lakkoa UPM:n tehtailla kahdella viikolla Päätöksellään liitto kertoo jatkavansa yhteistä taistelua työehtosopimuksen puolesta.
Uutinen Teollisuusliitto hyväksyi mekaanisen metsäteollisuuden sopimuksia Metsä Groupin uusi työehtosopimus koskee noin tuhatta vaneri- ja sahateollisuuden työntekijää.
Uutinen Suomen Sijoitusmetsät: Metsäkiinteistöjen hinnat nousivat viime vuonna yli 10 prosenttia Tilojen kauppa lisääntyi vain prosentilla.
Uutinen Paperiliitto: Lakko UPM:n tehtailla jatkuu helmikuulle, jos sopua ei synny Lakkoa jatketaan, koska liiton esitys ei UPM:lle kelvannut eikä vastaesitystä tehty.
Uutinen Keiteleen ja Teollisuusliiton kiistan sovittelu jatkuu sunnuntaina Jos sopua ei löydy, lakko uhkaa ensi viikolla.
Uutinen Metsähallituksen Lapin aluejohtaja vaihtui, uutena johtajana aloitti Samuli Myllymäki Edellinen aluejohtaja Kirsi-Marja Korhonen jää eläkkeelle maaliskuussa.
Uutinen Kalajoen metsäpalo käräjäoikeuteen, syyte nostettu yleisvaaran tuottamuksesta Palossa tuhoutui metsää runsaat 200 hehtaaria.
Uutinen Puukauppa hiipui vuoden viimeisellä viikolla, ostomäärä jäi vuoden 2021 pienimmäksi Koko maan keskikantohinnat olivat pääosin nousussa.
Uutinen Metsäkeskus uudistuu ja pestaa uusia johtajia Organisaatiouudistuksen seurauksena nykyisestä viidestä palvelualueesta muodostetaan neljä palvelualuetta.