Uutinen Ministeriö kaavailee helpotuksia kotimaan puunkuljetuksiin Huhtikuussa eduskuntaan vietävä lakimuutos mahdollistaisi kansainvälisen kaluston käyttämisen kotimaassa.
Uutinen Kordelinin säätiöltä rahoitusta mäntyjä tappavan etelänversosurman tutkimukseen Ensimmäinen etelänversosurmatuho havaittiin Suomessa viime kesänä.
Uutinen Metsälehti palkittiin aikakauslehtien kilpailussa Toimittaja Sami Karppinen valittiin vuoden uudistajaksi, Liina Kjellbergin artikkeli musiikista ja metsästä vuoden jutuksi.
Uutinen Meto: Verovapaiden matkakustannusten korvauksia täytyy korottaa pikaisesti Metsäasiantuntijoille voi kertyä vuodessa tuhansia kilometrejä ajoa.
Uutinen Suomenmaa: Maa- ja metsätalousministeri vaihtoon ensi viikolla Keskusta valitsee Jari Lepän seuraajan ensi torstaina.
Uutinen Metsähallituksen hallitusta uudistettiin reippaasti Uuden hallituksen puheenjohtajana toimii Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.
Uutinen Teollisuusliitto maksaa Paperiliiton lakkokorvauksia – ”Emme jätä Paperiliittoa yksin” Maksuilla pyritään varmistamaan, että lakkoa voidaan jatkaa niin pitkään kuin tarpeellista.
Uutinen Puukauppa jatkui hiljaisena helmikuussa, hintataso viimevuotista matalampi Havutukkien keskihinnat olivat lähes samalla tasolla kuin tammikuussa.
Uutinen Puuelementtejä valmistava LapWall hakee lisärahoitusta listautumisannilla Annilla haetaan varoja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ja mahdollisiin yritysostoihin.
Uutinen Bioenergia torppaa kaavailut jakeluvelvoitteen alentamiseksi Järjestö pitää esitystä epäjohdonmukaisena, lyhytnäköisenä ja sen hyötyjä epävarmoina.