Uutinen Selluloosasta vaihtoehto akustiikkalevyille, ruiskutettava massa mukautuu pinnan muotoihin Aalto-yliopisto ja Lumir Oy tutkivat parhaillaan, sopiiko lehti- vai havusellu akustiikkaratkaisuihin paremmin.
Uutinen FinnMetko käyntiin torstaina, mukana yli 300 näytteilleasettajaa Tarjolla on työnäytöksiä puunkorjuusta kantojen murskaukseen ja klapien tekoon.
Uutinen Taimi-Tapiolta jäi ensi kevääksi vain 10 miljoonaa tainta Syksyn istutuksiin on lähdössä 1,5 miljoonaa tainta.
Uutinen Riekkokanta vahvistunut Ylä-Lapissa, kanta selvästi keskiarvoa suurempi Taustalla edellisen talven otolliset olosuhteet ja onnistunut pesintä, Lukesta kerrotaan.
Uutinen Helsingin yliopistolle miljoonalahjoitus, suurin osa puurakentamisen tutkimukselle Säätiön ja yliopiston tavoitteena on rakentaa Hyytiälästä puurakentamisen kansainvälinen osaamiskeskittymä.
Uutinen Taimi-Tapion pesä myytiin Pohjantaimelle, yritys nousee Suomen toiseksi suurimmaksi taimituottajaksi Kaupan myötä liettualaisomisteisen Pohjantaimen vuosittainen tuotanto kohoaa noin 50 miljoonaan taimeen vuodessa.
Uutinen Myös Jyväskylän kaupunginhallitus torppasi biosfäärihankkeen, hanketta viedään silti eteenpäin Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen.
Uutinen Puukauppa yhä nousussa, samoin hakkuuaikeet Tukkien hinnat olivat viime viikolla laskussa, Metsäteollisuus ry:n tilastot kertovat.
Uutinen Maanomistajat tyrmäävät Päijänteen biosfäärihankkeen Biosfäärialueet eivät ole suojelualueita eikä biosfäärialueen perustaminen edellytä maanomistajien toimintavapauksia rajoittavia säädöksiä.
Uutinen Vessapaperipula uhkaa – Metsä Tissue supistanut tuotantoa Saksan ja Slovakian pehmopaperitehtaillaan Tilapäisiä tuotantoseisokkeja on todennäköisesti luvassa vielä lisää.