Uutinen Selvitys: Liikenteen sähköistäminen ei yksin riitä, uusiutuvia polttoaineitakin tarvitaan Afryn mukaan Suomi on onnistunut hyvin biopolttoaineiden kehittämisessä.
Uutinen Pölkky päivitti puunhankinnan tietojärjestelmän, kaupat voidaan tehdä nyt täysin sähköisesti Uudessa järjestelmässä kaikki tieto päivittyy reaaliaikaisesti kaikkien puunhankinnan ketjussa työskentelevien nähtäville.
Uutinen Vantaan Energia aikoo rakentaa biohiililaitoksen, raaka-aineena käytettäisiin kierrätyspuuta Laitos tuottaisi biopohjaisen aktiivihiilen lisäksi lämpöä.
Uutinen Tutkimus: Pintasienijuurten runsaus saattanut heikentää metsien hiilensidontaa Tutkijat ehdottavat pintasienijuurten sisällyttämistä hiilitaseen laskentaan.
Uutinen Luke, Metsäkeskus ja Metsäteho selvittävät lannoitukseen sopivia maita Hankkeessa laaditaan kriteerit lannoitusten kestävään kohdentamiseen.
Uutinen Maankäytön muutosmaksun valmistelu etenee, työryhmä nimetty Muutosmaksulla pyritään hillitsemään metsäkatoa.
Uutinen Puukauppa: Koivukuidusta maksetaan nyt mäntykuitua enemmän Tänä syksynä kauppaa on tehty viime vuosia vilkkaammin.
Uutinen Puupalkinto-ehdokkaat julki, yleisöäänestys alkanut Ehdolla on muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentän sisäänkäynti ja Pikku-Finlandia.
Uutinen Iso osa metsitystukihakemuksista hylätty, eniten tukea haettu turvetuotantoalueille Metsityksiä on toteutettu toistaiseksi liki 1 000 hehtaarilla, Metsäkeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Rauman sahan koekäyttö päättyi, moderni sahalaitos pyörii nyt kolmessa vuorossa Vuotuinen Suomesta hankittavan mäntytukin käyttö sahalla on noin 1,5 miljoonaa kuutiota.