Uutinen Myös maa- ja metsätalousvaliokunta vastustaa ennallistamisasetusta, hallitusrintama repesi taas Valiokunnan mukaan asetus siirtäisi päätösvaltaa EU:n komissiolle, rajoittaisi eduskunnan budjettivaltaa sekä heikentäisi omaisuudensuojaa.
Uutinen Metsäbarometri: Nuorten näkemyksissä korostuvat sekä talous että ympäristö Nuorille suhtautuminen metsiin ei tuoreen kyselytutkimuksen mukaan ole joko-tai vaan sekä-että.
Uutinen Husqvarna karsimassa bensasahojen tuotantoa, panostaa sähköön Tarkoituksena on nopeuttaa siirtymää fossiilisista polttoaineista akkuvoimaan.
Uutinen Metsäyhdistys palkitsi metsävaikuttajia – puutavaramittauksen virkakunnalle ansioplaketti Kultaiset ansiomerkit luovutettiin toimitusjohtaja Kai Merivuorelle sekä metsäneuvos Juha Mäntylälle.
Uutinen Hovioikeus hylkäsi metsäojia kaivaneiden tuomiot ympäristön turmelemisesta Toinen metsänomistajista sai sakot ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä.
Uutinen Myös ympäristövaliokunta torjui ennallistamisasetuksen, hallitusrintama hajosi Valiokunta varoitti toistamasta samoja virheitä, jotka tehtiin Natura 2000 -verkoston täytäntöönpanossa.
Uutinen Huoltovarmuuskeskuksen johtaja: Huoltovarmuusmetsät voisivat varmistaa energian saatavuutta Toisin kuin muissa energiamuodoissa, metsäenergian huoltovarmuutta ei ole järjestetty.
Uutinen Metsäkeskus: Metsiä uudistetaan liian aikaisin, käänne kuitenkin tapahtunut Hyvin nuorten metsien uudistaminen on edelleen harvinaista.
Uutinen Suomalaisyhtiön puiset tietoliikennemastot nousevat Saksaan Liperiläisyritys toivoo sopimuksesta pelinavausta muuallekin Eurooppaan.