Uutinen Metsähakkeen kysyntä kasvaa pääkaupunkiseudulla, Laania avaa uuden puuterminaalin Siuntioon Uusi terminaali myös vahvistaa energiapuun varmuusvarastointiverkostoa.
Uutinen Luke: Metsätalouden tukijärjestelmää tulisi rukata, ilmastotavoitteille suurempi painoarvo Kannustimia tarvitaan esimerkiksi jatkuvaan kasvatukseen siirtymiseen, tutkija Esa-Jussi Viitala arvioi.
Uutinen MTK: Kuitupuusta on nyt alitarjontaa Alitarjonta on nostanut hintatasoa, järjestön puukauppakatsauksessa todetaan.
Uutinen Miljoonan kuution raja taas rikki, puukauppa piristyi viime viikolla Koivun ja mäntykuidun keskikantohinnat olivat nousussa.
Uutinen Kemeran käyttö laahaa edelleen, tavoitteesta jääty 16 miljoonaa euroa Eniten tukia on maksettu Pohjois-Pohjanmaalla.
Uutinen UPM:n hakkuista tutkintapyyntö poliisille Kannonkoskella Tutkintapyyntö koskee UPM:n omilla maillaan Vuorijärvien alueella tekemiä hakkuita.
Uutinen Valitukset nurin, hallinto-oikeus vahvisti Metsä Groupin Kemin tehtaan ympäristöluvan Uusi tehdas tulee alittamaan nykyisen Kemin tehtaan ympäristöluvan päästörajat, yhtiöstä kerrotaan.
Uutinen Greenpeacen aktivistit osoittavat Saksassa mieltä Suomea vastaan Aktivistien mielestä Suomi ja Ruotsi jarruttavat EU:n ympäristöpolitiikkaa.
Uutinen Etämetsänomistajien liitto: Ennallistamisohjelma turha, Suomessa osataan itse Liitton mukaan ohjelma voidaan tehdä täällä, jos sellainen tarvitaan.
Uutinen Tuusulasta vuoden julkisen puurakentamisen edelläkävijä Tuusulan parhaillaan rakennettavista ja suunnitteilla olevista julkisista rakennuksista puolet tehdään puusta.