Selvitys: Talousmetsissä esiintyy yleisesti uhanalaista lajistoa

Metsähallitus selvitti uhanalaisten lajien esiintymistä valtion metsissä.

Metsähallitus selvitti uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten lajien esiintymistä valtion monikäyttömetsissä. Kartoituksia tehtiin yhteensä 230 kohteella Lapissa, Kainuussa ja Järvi-Suomessa vuosina 2022–23.

Selvityksen mukaan uhanalaislajistoa esiintyy monikäyttömetsissä yleisesti. Uhanalaisia tai silmällä pidettäviä jäkälälajeja löytyi kaikilta tutkituilta kohteilta, kääväkkäitä ja sammalia noin kolmasosalta kohteista. Kartoitetuilta kahden hehtaarin kokoisilta kuvioilta tehtiin keskimäärin 30 havaintoa yhteensä 10 uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä lajista.

Lajihavaintoja tehtiin yhteensä 7 000. Niistä 1 700 oli uhanalaisten lajien esiintymiä.

”Tulokset olivat positiivinen yllätys. Lajeja löytyi odotuksia enemmän, ja talousmetsäkohteiden lajimäärät nousivat paikoin suuriksi”, kertoo lajistoasiantuntija Tuomas Kallio Metsähallitus Metsätalous Oy:stä tiedotteessa.

Uhanalaisista lajeista on tehty useita havaintoja valtion metsissä. Tehdyn kartoituksen tavoitteena oli saada parempi kokonaiskuva asiasta.

Kartoituksia tehtiin eri-ikäisissä talousmetsissä ja metsänkäsittelyn ulkopuolelle rajatuilla luontokohteilla. Lajeja havaittiin kaikenikäisistä metsistä, mutta lajimäärä kasvoi metsän valtapuuston iän mukana. Kääväkkäillä ja sammalilla lajiston esiintyminen painottui jäkäliä selvemmin luontokohteille.

”Tulokset osoittavat, että talousmetsillä on merkittävä rooli monimuotoisuuden suojelussa. Lajeille tärkeiden metsän rakennepiirteiden, kuten lahopuun, vanhojen puiden ja lehtipuuston määrää tulee kuitenkin edelleen lisätä. Lisäksi on tärkeää säästää uhanalaisille lajeille tärkeitä elinympäristöjä luonto- ja muina erityiskohteina”, muistuttaa Tuomas Kallio.

Lisää aiheesta: Monikäyttömetsien lajistoselvitys 2023, Metsähallituksen aineistoa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat