Ruotsalaisesta Södrasta suurin kraftligniinin tuottaja maailmassa

Södra rakentaa kraftligniinin tuotantolaitoksen. Stora Enson sittemmin lakkauttama Sunilan tehdas oli aiemmin maailman suurin kraftligniinin tuottaja.

Ruotsalainen metsäkonserni, osuuskuntamuotoinen Södra, perustaa kraftlingiinin tuotantolaitoksen. Investointi maksaa kaksi miljardia ruotsin kruunua, eli noin 177 miljoonaa euroa. 

“Tämä on suuri investointi Södralle ja vihreään siirtymään”, kertoo Södran toimitusjohtaja Lotta Lyrå tiedotteessa. 

Tuotantolaitos tulee olemaan suurin kraftligniinin tuottaja maailmassa. Tähän asti merkittävin tuottaja oli sittemmin lakkautettu Stora Enson Sunilan sellutehdas, jonka vuotuinen tuotantokapasiteetti oli 50 000 tonnia. 

Kraftligniiniä käytetään polttoaineena, mutta siitä voitaisiin mahdollisesti käyttää esimerkiksi liimojen, kumin tai erilaisten komposiittien raaka-aineena. Södra aikoo investoinnin myötä hyödyntää kraftligniiniä raaka-aineena. 

Ligniini on sidosaine, jota on puun soluseinämissä. Sitä saadaan selluntuotannon sivutuotteena. Puun massasta ligniiniä on 20–30 prosenttia, eli sitä syntyy selluntuotannossa merkittävä määrä. 

Kraftligniini on rikkipitoista ligniiniä, joka saadaan sulfaattimenetelmällä eli kraft-prosessilla. 

Södran tuotantolaitoksen suunnitellaan käynnistyvän vuonna 2027. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa