Ranska liittyi EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään 

For Forest+ -ryhmä tuo metsäisten jäsenvaltioiden näkökulmaa esiin EU:ssa. 

Ranska on liittynyt EU:n metsäisten jäsenvaltioiden ryhmään, joka toimii nimellä For Forest+. Ryhmän keskeisenä tavoitteena on kehittää epävirallista yhteistyötä metsiin liittyvissä asioissa, vaihtaa tietoa ja parhaita käytäntöjä sekä etsiä metsäpoliittisissa kysymyksissä yhteisiä kantoja kestävän metsänhoidon mukaisesti.

Aikaisemmin ryhmän on muodostaneet Suomi, Itävalta, Slovenia ja Ruotsi. Suomi toimii For Forest+ -ryhmän puheenjohtajanamaana tänä vuonna.

”On tärkeää, että metsäiset jäsenvaltiot tekevät tiivistä yhteistyötä. Metsillä on suuri merkitys pyrkimyksissämme edistää kestävyyttä. Tarvitaan yhteisiä toimia, jotta Euroopan unionissa saataisiin syvempää ymmärrystä metsään liittyvistä asioista”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tiedotteessa.

For Forest+ -ryhmä kokoontuu seuraavan kerran elokuussa Suomessa.

“Aikana, jolloin metsillä ja puutuotteilla on oltava keskeinen rooli vähähiilisessä siirtymässä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, tämä antaa meille mahdollisuuden puolustaa tasapainoista näkemystä metsiin liittyvissä kysymyksissä Euroopan unionissa ottaen huomioon metsiemme erityispiirteet”, Ranskan maatalous- ja elintarvikeministeri Marc Fesneau.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa