Puutuoteteollisuus ry: Alalla uskotaan markkinan positiiviseen kehitykseen vuonna 2025 

Puutuoteteollisuus ry:n kyselyn mukaan alan toimijat uskovat, että liikevaihdon laskun pysähtyy vielä tämän vuoden puolella.  

Puutuoteteollisuus ry:n toteuttaman kyselyn mukaan puutuotealan yritykset uskovat liikevaihdon laskun pysähtyvän tämän vuoden puolella. Liikevaihdon odotetaan kääntyvän kasvuun vuodelle 2025, selviää Puutuoteteollisuus ry:n tiedotteessa.

Heinäkuussa toteutetussa kyselyssä selvitettiin puutuotealan suhdannetilannetta ja yritysten näkemystä lyhyen aikavälin näkymistä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin kaksi kolmasosaa on pieniä alle kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa tekeviä yrityksiä.

Tarjous- ja tilauskantojen ennustetaan tänä vuonna pysyvän vuoden 2023 tasolla.

Yritysten tilanne on kuitenkin edelleen haastava ja tilanteen nopeaan helpottumiseen ei uskota. Noin kolmannes yrityksistä arvioi hankitakustannusten nousevan ja saatavuuden heikkenevän.

Yli 60 prosenttia yrityksistä arvioi henkilöstömääränsä pysyvän viime vuoden tasolla. Noin neljännes arvioi henkilöstömäärän laskevan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa