Puunpolttokampanja kanteli bioenergiayhtiöiden markkinoinnista

Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja aikoo tänään osoittaa mieltä Tampere-talolla järjestettävän Bioenergiapäivän yhteydessä.

Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja on tehnyt kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen 14 bioenergiayhtiön markkinoinnista. Puun energiapolttoa vastustavan kampanjan mukaan yhtiöt ovat syyllistyneet ”viherpesuun”.

Ilmoitusten mukaan energiayhtiöt markkinoivat bioenergiatuotteitaan ympäristöystävällisinä ja kuvailevat sähkö- ja kaukolämpösopimuksiaan muun muassa ekologisiksi, vastuullisiksi, puhtaiksi ja kestäviksi.

Tuotenimissä on usein esimerkiksi sana ”vihreä” tai alkuliite ”eko-”, ja mainoskuvissa näkyi esimerkiksi vehreitä metsämaisemia. Harva yhtiö perusteli käyttämäänsä sanastoa ja kuvastoa.

“Tämänkaltaiset yleiset, täsmentämättömät väittämät on kielletty Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeissa mielestäni hyvinkin selvästi”, kampanjan tiedottaja Jaakko Kilpeläinen toteaa tiedotteessa.

Moni yhtiö kuvaili tuotteitaan ”päästöttömiksi” tai ”nollapäästöisiksi” tai antoi muuten ymmärtää, että puun poltosta ei syntyisi lainkaan päästöjä.

“Totuus on kaukana tästä. Puunpolton päästöt ovat jopa korkeammat kuin kivihiilen. Tämän voi helposti tarkistaa vaikkapa Tilastokeskuksen tai IPCC:n päästökerrointaulukoista”, kampanjakoordinaattori Varpu Sairinen huomauttaa.

Kampanja aikoo tänään maanantaina osoittaa mieltä Tampere-talolla järjestettävän Bioenergiapäivän yhteydessä.

Kommentit (1)

  1. ”Puunpolton päästöt ovat jopa korkeammat kuin kivihiilen.”.

    Laskeeko joku nyt piipusta ulos tulevaa hiilidioksidia välittämättä raaka-aineen uusiutumisnopeudesta?

Puukauppa Puukauppa