Puukauppa syöksyy edelleen, hinnat pääosin yhä nousussa

Koivutukin keskikantohinta kääntyi viime viikolla alamäkeen.

Puukaupan miljoonaviikot ovat tältä erää ohi. Viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yksityismetsistä puuta 780 000 kuutiota, mikä on noin puolet edellisviikon ostoista ja 1,2 miljoonaa kuutiota vähemmän kuin toukokuun viimeisellä viikolla. Vuodentakaiseen verrattuna ostomäärä nousi noin 150 000 kuutiolla.

Kun mukaan lasketaan kaikki puunostajat – Metsäteollisuus ry:n jäsenten ostot ovat noin 80 prosenttia Suomen puukaupoista – on alkuvuoden aikana ostettu puuta yhteensä 21,5 miljoonaa kuutiota. Se on noin kaksi miljoonaa kuutiota vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla.

Hinnat olivat yhä pääosin nousussa. Mäntytukin keskikantohinta nousi 80,17 euroon ja kuusitukin 82,84 euroon kuutiolta. Koivutukin hinta sen sijaan laski 66,64 euroon kuutiolta.

Kuitupuiden hinnat nousivat. Mäntykuidusta maksettiin 31,68 euroa, kuusikuidusta 33,34 euroa ja koivukuidusta 32,68 euroa kuutiolta.

Katso tuoreimmat hinnat tästä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa