Puukauppa käy Päijät-Hämeessä kovilla kierroksilla, elokuulta odotetaan ennätysmyyntiä

Kilpailu leimikoista on kovaa, metsänhoitoyhdistyksestä kerrotaan.

Puukauppa lähti räväkästi käyntiin taas elokuussa, Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen uutiskirjeessä kerrotaan. Kauppa kävi tuttuun tapaan reipasta tahtia kesäkuun loppuun saakka, mutta totutusta poiketen hinnat eivät notkahtaneet heinäkuussa. Elokuussa on jatkettu siitä, mihin kesäkuussa jäätiin.

Yhdistyksen kilpailuttamia leimikoita on ollut koko vuoden ajan tarjolla muutaman kymmenen tuhannen motin verran. Elokuussa määrä kipuaa jopa yli 70 000 kuution, yhdistyksestä ennakoidaan. Vuoden korkein yhden kuukauden myyntimäärä näyttääkin toteutuvan Päijät-Hämeessä elokuussa.

Kilpailu leimikoista on tiukkaa, ja tarjouksia tulee leimikkoa kohden 2–7 kappaletta. Keskihinnat ovat jatkaneet nousua ja olivat heinäkuussa yhdistyksen mukaan euroajan kaikkien aikojen ennätystasolla. Etenkin harvennusleimikoiden keskihinnat ovat nousseet.

Myynnissä on jo puhtaita talvileimikoitakin. Myös niiden hintataso on yllättänyt positiivisesti, yhdistyksestä kerrotaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa