Avohakkuisiin perustuvan metsikkötalouden ja jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen vastakkainasettelu on tarpeetonta, sillä sopivalla tavalla yhdisteltynä ne voivat tuottaa enemmän hyvinvointia kuin kumpikaan yksinään käytettyinä, kirjoittaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Annika Kangas blogissaan.
”Jokaiseen metsikköön kannattaa valita kulloisellakin hetkellä parhaiten soveltuva kasvatusmenetelmä. Se tarkoittaa menetelmää, joka parhaiten toteuttaa omistajan juuri kyseiselle kohteelle asettamat tavoitteet, liittyivätpä ne sitten metsätalouden kannattavuuteen, monimuotoisuuteen, virkistyskäyttöön tai hiilen sidontaan.”
”Jatkuvapeitteistä kasvatusta pidetään usein nykyisestä metsikkötaloudesta radikaalisti poikkeavana menetelmänä, mutta näin ei tarvitsisi olla. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuut ovat pohjimmiltaan niin sanottuja yläharvennuksia, joissa pienten puiden lisäksi poistetaan myös metsiköiden isoimpia puita. Jos samassa metsikössä tehdään useita yläharvennuksia, ollaan jo hyvin lähellä jatkuvapeitteistä kasvatusta.”
”Sen kummempaa ideologista tai muutakaan eroa lähestymistavoissa ei välttämättä ole. Sopivalla tavalla yhdisteltynä menetelmien kirjo tuottaa enemmän hyvinvointia, paitsi talouden myös parantuneen luonnon monimuotoisuuden, virkistysarvojen tai hiilen sidonnan näkökulmasta kuin kumpikaan menetelmä yksinään käytettynä”, Kangas kirjoittaa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Parhaiden, kasvukisan voittajapuiden poimiminen johtaa vähä vähältä geneettisesti heikkeneviin puustoihin. Niitä on korjattu meillä ja Ruotsissa valtavat alat viljellen. Kiitos metsänjalostajien noin + 20 prosentin kasvu- ja laatulisän antavilla siemenillä ja taimilla. Jatkuvan kasvatuksen paapomisesta on tullut trendi, johon toinen toistaan kokemattomammat teoreetikot heittelevät maireita kommenttejaan. Ihan käytännön kannalta olennainen näkökohta: puuta korjaavilla yrittäjillä on talven vaativia työmaita yli kaiken tarpeen, vuodesta toiseen vain lisääntyvät määrät jos talvet jatkavat lyhenemistään ja heikkenemistään. Eli jatkuvan kasvatuksen autuuteen siirtyminen soilla, kuten näkee vaadittavan, lisäisi harvennusten rästejä ja koneyrittäjien työn kausiluonteisuutta entisestään.
En ainakaan uskalla yläharvennuttaa meidän metsiä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Koko yläharvennushömppä perustuu olettamukseen, että kaikki puut kasvavat samalla tavalla vakio-olosuhteissa. Näin ei tietenkään ole, koska puut eivät ole klooneja. Siksi kannattaa suosia parhaita menestyjiä.
Ihmettelen noita professoreja ym etteivät kehtaa sanoa selvällä suomenkielellä, että jatkuva kasvatus johtaa metsän kasvun selvään pienemiseen ja kuusettumiseen.
Aika näyttää, onko jatkuvalla kasvatuksella paikkansa ja missä. On varmaan sovellettavissa ainakin niissä kohteissa, joissa on suuri painoarvo muilla kuin puuntuotantotavoitteilla, esimerkiksi karuimmat kasvupaikat, rannat, turvemaat (hiilivaraston säästäminen). Keväisessä Finlandia-talon jatkuvan kasvatuksen seminaarissa teollisuuden edustaja totesi, että korjuunkin puolesta pärjätään, ellei jk:n osuus kasva kovin suureksi.