Metsätilojen kauppa hidastunut, myös reaalihinnat laskeneet

Eniten kauppoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla, Maanmittauslaitokselta kerrotaan.

Metsätilakauppojen lasku on jatkunut alkuvuonna. Tammi-toukokuussa tehtiin kaupat 1 440 metsätilasta, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Maanmittauslaitoksen tilastoinnissa metsätilakauppa tarkoittaa pelkästään metsää sisältävää yli kahden hehtaarin tilaa.

Kauppamäärien kehitys vaihteli eri puolilla maata.

”Eniten metsätilakauppoja tehtiin aikaisempien vuosien tapaan Pohjois-Pohjanmaalla, noin 250 kappaletta. Kauppojen määrä nousi 22 prosenttia suhteessa viime vuoden alkupuoleen. Seuraavaksi vilkkainta metsäkauppa oli Lapissa, noin 130 kappaletta. Lapissa solmittujen tilakauppojen määrä on viime vuoden alkupuoliskon tasolla”, kertoo Maanmittauslaitoksen asiantuntija Esa Ärölä tiedotteessa.

Metsähehtaarin nimellishinta oli alkuvuonna keskimäärin 3 800 euroa. Se on saman verran kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Viime vuoden keskivaiheilla metsän nimellinen keskihinta oli korkeimmillaan, sen jälkeen hintataso laski hieman vuoden loppua kohden.

”Hinnanlaskua on jarruttanut kuluvan vuoden alusta jatkunut tukki- ja kuitupuun hinnan nousu”, Ärölä jatkaa.

Tilojen reaalihinnat ovat kuitenkin laskeneet inflaation verran eli noin viisi prosenttia.

Kalleinta metsä oli Päijät-Hämeessä noin 6 800 euroa hehtaari. Tosin siellä tehtiin alkuvuonna vain 21 kauppaa. Seuraavaksi eniten metsähehtaarista joutui maksamaan Pirkanmaalla, noin 6 000 euroa hehtaari. Lähes yhtä kallista metsä oli Varsinais-Suomessa. Halvinta metsähehtaari oli Lapissa, keskimäärin noin 1 400 euroa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa