Metsäteollisuus ry liittyy siihen joukkoon, joka olisi valmis poistamaan Suomen ilmastolaista tavoitteen hiilineutraalisuudesta.
”Suomen vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite on poliittinen päätös. Tavoite tehtiin silloisten, Rinteen/Marinin hallituksen aikaisten tietojen ja olettamusten perusteella”, järjestö kirjoittaa Helsingin Sanomille lähettämässään kannanotossa.
Tilanne on Metsäteollisuus ry:n mukaan kuitenkin nyt erilainen ja poliittisten päättäjien on arvioitava Suomen hiilineutraalisuustavoitetta uuden tieteellisen ja muun tiedon perusteella.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki perustelee kantaa hiilinielujen mittaamisen epävarmuuksilla.
”Nielut ovat erittäin epävarma ilmastopolitiikan väline. Se luku muuttuu uudelleen ja uudelleen, myös menneisyyden luvut. On mietittävä, mikä rooli näin epävarmalla välineellä voi olla”, Lehtomäki toteaa Helsingin Sanomille.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Tämä kun on tietyn poliittisen tahon harhauttama ja pilaama asia kuten susi-asia aikanaan, vaikeaa on oikaisut.
Tämä on kuin alokkaan asento: se ei korjaamalla parane ja on tehtävä kokonaan uusi.