Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäelle myönnetään huomenna keskiviikkona Lissabonissa metsäalan Vuoden nainen 2025 -palkinto. Tunnustuksen myöntää hyödykkeiden hintaseurantaan, uutisiin ja markkina-analyyseihin keskittynyt kansainvälinen toimija Fastmarkets.
Fastmarkets perustelee Lehtomäen valintaa tämän omistautumisella kestävälle kehitykselle sekä pyrkimyksellä nostaa Pohjoismaat kansainväliseksi vihreän innovaation johtajaksi vuoteen 2030 mennessä.
Lehtomäen työ Metsäteollisuus ry:ssä sekä johtajuus metsäalan tärkeissä kehityshankkeissa ovat perustelujen mukaan tehneet hänestä merkittävän vaikuttajan alan muutoksessa.
Valinnan tehnyt tuomaristo korostaa lisäksi, että Lehtomäki on ollut keskeisessä roolissa metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
”Lehtomäen vaikutus ulottuu metsäteollisuuden ulkopuolelle, sillä hän on myös vahva sosiaalisen tasa-arvon puolestapuhuja, erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäjänä maailmanlaajuisesti”, valintaperusteluissa kerrotaan.
Lehtomäki on toiminut Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana vuodesta 2022 lähtien. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut mm. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä, Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä ympäristöministerinä.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään