Metsäteollisuuden Lindström: Metsäteollisuudella näköpiirissä maltillinen elpyminen

Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti haluaa Suomeen korkean arvonlisän teollisia investointeja.

Metsäteollisuus ry:n johtaja ja pääekonomisti Maarit Lindström uskoo, että metsäteollisuudella on näköpiirissä maltillinen elpyminen.

” Vaikka kysynnän kasvu on vaimeaa, se näkyy myönteisenä kemiallisen metsäteollisuuden kehityksessä, mutta sahateollisuuden suhdannetilanne on heikompi”, Lindström toteaa metsäalaa seuraavan Audiomedian haastattelussa.

Lindströmin näkemyksen mukaan Euroopan elpyminen ja Saksan talouden kehitys tärkeimpänä kauppakumppanina vaikuttavat metsäteollisuuden suhdannenäkymiin eniten.

”Myös kotimaan poliittiset ratkaisut kuten paikallinen sopiminen, työelämäreformi ja työmarkkinakierros vaikuttavat lyhyellä aikavälillä talouden tunnelmaan, mutta todelliset vaikutukset ja hyödyt näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä.”

Uudelta EU:n komissiolta Lindströn odottaa aiempaa fiksumpaa teollisuuspolitiikkaa.

”Me tarvitsemme visiota eurooppalaisesta teollisesta tulevaisuudesta, jossa myös bio- ja kiertotalous on uudella tavalla huomioitu ja jossa houkutellaan uusia korkean arvonlisän teollisia investointeja myös Suomeen.”

”Kuten olemme nähneet, uusien investointien saaminen on haasteellista, kun niitä on mennyt Suomen ohi. Eri maiden kesken käydään investoinneista kovaa kilpailua. Tätä eriarvoistaa monien maiden kansallisesti räätälöimät tukipaketit esimerkiksi energiasektorille. Teollisuuspolitiikalle tulee antaa jatkossa uutta sisältöä esimerkiksi biotalouden kautta.”

Lindström muistuttaa, että metsäteollisuuden taloudelliset mahdollisuudet ovat Euroopassa suuret.

– Kukapa ei haluaisi tulevaisuudessa käyttää uusiutuvaa, biohajoavaa, kierrätettävää ja hiiltä sitovaa materiaalia tuotteidensa pohjana pikemminkin kuin fossiilisista, ehtyvistä materiaaleista valmistettuja tuotteita.

Somekirjoittelussa yksipuolinen kuva metsäteollisuudesta

Lindström katsoo huolestuneena tendenssiä, mikä mediassa ja somekirjoittelussa metsäasioiden käsittelyssä vallitsee. – Kun asioita käsitellään tietyllä yksipuolisella tulokulmalla, suuren yleisön silmille ne tulevat liian usein vain kielteisessä valossa.

”Kun olemme metsäteollisuudessa tehneet säännöllisesti suomalaisille kyselyjä metsäteollisuuden maineesta, on hämmästyttävää, että se on edelleen erinomaisen hyvä monella alueella. Tämän rinnalla somekirjoittelu antaa hyvin kapean kuvan siitä, mitä valtaväestö metsistä ja metsätaloudesta ajattelee.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa