Metsätaloudelle täksi vuodeksi osoitetut tukivarat loppuvat pian kesken, Suomen metsäkeskus tiedottaa. Tukia siirtyy noin 10–12 miljoonan euron edestä maksettavaksi niitä hakeneille metsänomistajille ensi vuoden puolella. Tukien maksaminen jatkuu Metsäkeskuksessa alkuvuodesta 2025.
Puuntuotannon tukia on maksettu tänä vuonna tähän mennessä metsänomistajille noin 34,9 miljoonaa euroa. Eniten tukea on käytetty taimikoiden ja nuorten metsien hoitoon, noin 30 miljoonaa euroa. Metsäkeskuksessa on käsittelyssä tukihakemuksia metka- ja kemera-lain mukaisista taimikon ja nuoren metsän hoidon töistä yhteensä yli 12 miljoonan euron edestä.
Puuntuotannon tukiin on varattu tänä vuonna 38,4 miljoonaa euroa, joista jäljellä on kaikkiaan 3,5 miljoonaa euroa. Loput tälle vuodelle osoitetut tukivarat maksetaan eri töihin sitä mukaa, kun hakemuksia saadaan käsiteltyä.
” Erityisesti tukea taimikon ja nuoren metsän hoitoon ja terveyslannoitukseen on haettu odotettua enemmän, ja vuodelle 2024 osoitetut tukivarat loppuvat kesken”, sanoo hankehallinnon päällikkö Sameli Salokannel.
Vuonna 2025 puuntuotannon tukivaroja on käytettävissä 35,7 miljoonaa euroa sekä lisäksi 1,5 miljoonan euron kohdennettu tuki terveyslannoitukseen metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseksi, eli yhteensä 37,2 miljoonaa euroa.
Ympäristötukihakemusten käsittely alkaa pian
Metsäkeskus aloittaa ympäristötukihakemusten käsittelyn joulukuussa. Metsäkeskukseen on saapunut marraskuun 2024 loppuun mennessä noin 650 ympäristötukihakemusta.
Valtaosa tänä vuonna haetuista ympäristötuista saadaan maksuun maanomistajille ensi vuoden puolella.
”Tukivaroja metsäluonnon hoitoon on ensi vuonna runsaasti tarjolla. Maanomistajien ja metsäalan toimijoiden kannattaakin hyödyntää tilanne ja hakea tukea vilkkaasti ympäristötukeen”, luonnonhoitoon ja kulotukseen, Salokannel kannustaa.
Metsäkeskus pystyy käsittelemään tällä hetkellä uuden metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaisia taimikon ja nuoren metsän hoidon ja terveyslannoituksen tukihakemuksia ja toteutusilmoituksia. Lisäksi Metsäkeskus pystyy käsittelemään metsätietuen ja kulotustuen hakemuksia.
” Suometsän hoidon tukihakemusten ja toteutusilmoitusten, metsätietöiden toteutusilmoitusten, luonnonhoidon tukihakemusten ja toteutusilmoitusten sekä kulotusten toteutusilmoitusten käsittely alkaa vuoden 2025 aikana. Tietojärjestelmien kanssa tehdään kovasti töitä, jotta myös näiden tukien hakemukset saadaan käsittelyyn mahdollisimman pian”, Salokannel sanoo.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
10 miljoonaa siirtyy ensi vuodelle. Onko se pois ensi vuoden 38 miljoonan budjetista ja sitten taas siirretään seuraavalle vuodelle?