Metsäkäyttöilmoituksia tehtiin viime vuonna ennätyksellisesti, Suomen metsäkeskuksesta kerrotaan. Ilmoitusten perusteella yksityismetsien hakkuuaikomukset nousivat 65 miljoonaan kuutioon, mikä on 11 miljoonaa kuutiota enemmän kuin edellisvuonna ja 7,5 miljoonaa kuutiota enemmän edelliseen huippuvuoteen 2021 verrattuna.
Neljännes ilmoitetuista hakkuista oli kuusitukkia ja viidennes mäntykuitua. Mäntytukin osuus oli 18 prosenttia, kuusi- ja lehtikuidun 17 prosenttia ja lehtitukin 3 prosenttia.
Ilmoitetut yksityismetsien hakkuuaikeet kohdistuivat noin 600 000 hehtaarille. Se on runsaat neljä prosenttia yksityismetsien metsätalousmaan alasta.
Uudistushakkuita ilmoitettiin 151 000 hehtaaria, mikä on reilu viidennes edellisvuotta enemmän. Myöhempien harvennusten määrä nousi 12 prosenttia 320 000 hehtaariin, tähän sisältyy myös jatkuvan kasvatuksen hakkuut. Ensiharvennusten määrä sen sijaan laski muutamalla prosentilla 110 000 hehtaariin.
Investoinnit ja tuhot vaikuttavat
Eniten hakkuuaikomusten pinta-alat kasvoivat viime vuonna Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Lapissa ja Etelä-Savossa. Suhteellinen kasvu oli suurinta Satakunnassa, peräti 23 prosenttia, mitä osin selittää Eurajokea riepotellut Lyly-myrsky.
Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla kuusitukin hakkuuaikomukset kasvoivat 700 000 kuutiometriä edellisvuodesta. Näissä maakunnissa on ollut myös runsaasti hyönteistuhoja, ja tuhoriski on todennäköisesti lisännyt metsänomistajien kuusitukin myyntipäätöksiä, Metsäkeskuksesta arvioidaan.
Kolmessa pohjoisimmassa maakunnassa mäntykuidun hakkuuaikomukset lisääntyivät 600 000 kuutiometrillä. Metsäteollisuuden pohjoiseen tekemät investoinnit näkyvätkin alueen puumarkkinoilla selvästi.
Metsäkeskus seuraa hakkuuaikomusten kehitystä metsänkäyttöilmoitusten avulla. Ilmoitus kertoo muun muassa suunnitellun hakkuun sijainnin ja hakkuutavan. Ilmoitus täytyy tehdä vähintään 10 vuorokautta ennen myyntihakkuun aloittamista. Se on voimassa kolmen vuoden ajan, eli hakkuu voi toteutua vasta pitkän ajan kuluttua ilmoituksen jättämisen jälkeen.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Jatkuvat pelottelut hakkuurajoituksista vaikuttanevat myös.