Luonnolle aiheutuvien häiriöiden vähentämiseksi Metsähallitus on julkaissut eräluvat.fi-verkkosivuillaan Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella vapaaehtoiset rauhoitusaluekartat. Karttoihin merkityillä alueilla suositellaan välttämään motorisoitua liikkumista luonnon ja esimerkiksi porojen vasomisen rauhoittamiseksi.
Osa karttoihin merkityistä alueista on suojelualueita, mutta suuri osa valtion talousmetsiä tai erämaa-alueita.
“Valtaosa paikkakuntalaisista ja muista alueen käyttäjistä osaa liikkua alueilla asiallisesti, mutta häiritsevää ajoa on tavattu, minkä takia halusimme tuoda nämä erityisen herkät alueet esille”, kertoo palveluomistaja Elina Odé Metsähallituksen Luontopalveluista.
Metsähallitus myöntää Enontekiön, Inarin tai Utsjoen kunnissa vakituisesti asuville paikkakuntalaisen maastoliikenneluvan lumipeitteiselle ajalle. Lupa sallii lupaehtojen mukaisesti välttämättömän liikkumisen ja luonnonhyödyntämistehtävät valtion mailla.
Kansallis- ja luonnonpuistoissa luvan avulla ei saa liikkua.
Metsähallitus toivoo nyt erityistä harkintaa vapaaehtoisilla rauhoitusalueilla liikkumiseen. Jos alueella liikkuu, tulisi ensisijaisesti käyttää vakiintuneita keinoja ja välttää uusien ajoreittien muodostumista.
“Karttaan merkityillä rauhoitusalueilla luonto on erityisen herkkä häiriöille, joten kannattaa pohtia, onko oma liikkuminen välttämätöntä,” Odé toteaa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään