Metsäalan EU-osaajien määrää halutaan kasvattaa uudella EU-akatemialla. Koulutus toteutetaan ensi kertaa vuoden 2025 aikana, ja sen päärahoittaja on Suomen Metsäsäätiö.
Vaikka EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa, unionin energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikan säädökset ja aloitteet kohdistuvat yhä enemmän myös metsiin. Esimerkiksi ennallistamisasetuksen myötä yhä useampi metsäalan toimija kohtaa EU:n päätöksentekoa työssään.
“Akatemian kautta aloitamme yhä strategisemmin kasvattaa EU-osaajien joukkoa metsäalalle. EU:n päätöksentekoon, politiikkaan ja vaikuttamiseen perehtyneisyys on hyvä tuoda useamman metsäalalla työskentelevän työkalupakkiin ja varmistaa metsäalan verkostot sekä riittävä yhtenäinen edunvalvonta”, kiteyttää Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Jumppanen.
Metsäalan EU-akatemia sai alkunsa TTS Työtehoseuran vuonna 2023 tekemästä esiselvityksestä, jossa tunnistettiin selkeä tarve lisätä ymmärrystä ja osaamista EU:sta ja sen sääntelyn vaikutuksista metsien käyttöön Suomessa.
Kolmen päivän mittaisessa, kahteen osaan jaetussa koulutuksessa, perehdytään muun muassa EU-päätöksenteon perusteisiin, kotimaan kannanmuodostukseen, vaikuttamiseen, viestintään ja verkostoissa toimimiseen.
Vuoden 2025 kursseille kutsutaan osallistujia laajasti metsäalan eri organisaatioista. Kiinnostuksensa kurssia kohtaan voi jo ilmaista suoraan Työtehoseuralle; ilmoittautuminen alkaa nyt joulukuussa ja ensimmäinen koulutus toteutetaan huhti-toukokuussa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.