Männyn siemensatonäkymät ovat valoisat, Luonnonvarakeskus (Luke) ennakoi. Tälle keväälle Etelä-, Keski- ja Itä-Suomeen ennustetaan kohtalaista siemensatoa, mutta pohjoisessa varisevan siemenen määrää jäänee niukaksi.
Ensi vuonna Etelä-, Itä- ja Keski-Suomeen voidaan sen sijaan saada hyvinkin runsas siemensato. Mikäli pikkukävyt kehittyvät normaalisti ja siemenet tuleentuvat hyvin itäviksi, ajankohta männyn luontaiselle uudistamiselle on otollinen. Uudistamista suunnittelevien kannattaakin ajoittaa toimet kevättä 2026 silmällä pitäen, Luke neuvoo.
Mahdollista on, että hyvä siemensato saadaan myös vuonna 2027. Silloin luontaiselle uudistamiselle olisi hyvät mahdollisuudet useana vuonna peräkkäin.
Kuuselle vaatimaton sato
Kuusen siemensato on sen sijaan jäämässä tänä keväänä melko vaatimattomaksi Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Suomessa sato jää lähes olemattomaksi.
Suuria odotuksia ei ole myöskään ensi vuodelle, Lukesta kerrotaan. Kuusen kukinnan ennustetaan jäävän Etelä- ja Keski-Suomessa vain kohtalaiseksi. Pohjois-Suomeen kukintaa ei ole luvassa lainkaan. Viimeksi kuusi kukki runsaasti vuonna 2021.
Koivun kukinnasta odotetaan runsasta. Ennätyksiä ei Etelä- ja Keski-Suomessa rikota, mutta pohjoisessa voidaan yltää huippuvuosien 2012 ja 2014 tasolle. Loppukesällä variseva siemensato tulee olemaan runsas koko maassa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään