Maanomistajain liitto: Lunastuslaissa vielä merkittävästi parantamisen tarvetta

Pakkolunastus ei tulevaisuudessa uhkaa yhtä vahvasti maankäyttöä, liiton puheenjohtaja Sebastian Sohlberg arvioi.

Maanomistajain liitto tukee hallituksen esitystä lunastuslain korvauksiin. Hallitus esittää, että pakkolunastuksista maksettaisiin markkina-arvon mukainen korvaus nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi korvauksiin tehtäisiin 25 prosentin lunastuslisä, ja kaavoituksesta aiheutuvan arvon leikkaamista koskevat säännökset kumottaisiin.

Liiton puheenjohtaja Sebastian Sohlberg on tyytyväinen hallituksen esitykseen.

”Hyvä, että liki 50-vuotias laki saadaan päivitettyä vastaamaan nykyaikaa, missä lunastusoikeutta käyttävät voittoa tavoittelevat energia- ja telealan yritykset. Pakkolunastus – tai sillä uhkaaminen – ei vastaisuudessa ohjaa yhtä vahvasti maankäyttöä”, Sohlberg toteaa tiedotteessa.

Liiton varapuheenjohtaja Jari Leppä muistuttaa, että parannettavaa lunastuslaista kuitenkin vielä löytyy. Esimerkiksi menettelytavat tulisi uudistaa pikaisesti.

”Esitys ei muuta lunastustoimituksen menettelyjä, joissa on merkittävästi parantamisen tarvetta. Aitoja neuvotteluja ei tosiasiassa edelleenkään vaadita oli ottajana sitten valtio, kunta, energiayhtiö tai telemastofirma”, Leppä toteaa.

Hänen mukaansa kunta voi halutessaan yhä muuttaa lunastetun alueen käyttötarkoitusta ilman alkuperäiselle omistajalle suoritettavaa jälkikäteiskorvausta.

MTK: Maanomistajille osuus lunastajan tuotoista

Myös MTK:ssa ollaan tyytyväisiä korvausuudistuksen etenemiseen. Korjattavaa kuitenkin vielä jää. Esimerkiksi sähkölinjakorvauksien osalta uudistus ei ole riittävä. Hallituksen tulisi myös valmistella laki, jolla maanomistaja saa osuutensa lunastajan liiketoiminnan tuotosta.

Nyt esitelty korvausuudistus tulee kehittämään sopimuskulttuuria sekä arviointikäytäntöjä maanomistajien eduksi, järjestöstä arvioidaan.

”Omaisuuden suojan merkitys korostuu myös siinä, että uutta lakia sovelletaan jatkossa myös vireillä oleviin tapauksiin”, sanoo MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri tiedotteessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut