Luke: Vähäiset havainnot luovat epävarmuutta ilveksen kanta-arvioon

Havaintojen laskeneen määrän vuoksi  Luke ilmoittaa tänä vuonna vain ilvesten vähimmäismäärän.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan koko maassa arvioidaan olevan vähintään 2 260 ilvestä ennen metsästyskautta 2024–2025. Havaintojen vähäisen määrän vuoksi  Luke ilmoittaa tänä vuonna vain ilvesten vähimmäismäärän.

Kanta-arvio on tuotettu  samoilla periaatteilla kuin vuosi sitten, ja yksi tärkeimmistä aineistoista ovat ilveshavainnot. Koska tämän kanta-arvion pohjana on selvästi viime vuotta vähemmän havaintoja, ilvesten vähimmäismääräksi tulee viime vuotta alhaisempi luku.

Riistakolmiolaskennat eivät kuitenkaan tue sitä, että kanta olisi pienentynyt viime vuoteen nähden.

Erillisiä pentueita arvioidaan viime vuonna olleen vähintään 410. Erityisesti vuodenvaihteen jälkeen pentuehavaintoja tallennettiin aikaisempia vuosia vähemmän.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2023–29.2.2024 Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään tallentamiin noin 3 900 havaintoon ilvespentueista ja tutkimustietoon ilveksen biologiasta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat